Heipparallaa. Pahoittelen, että viikko ehti jo puoliväliin ennenkuin ehdin kirjoittelemaan kuulumisia. Tämä viikko on alkanut muilla mietteillä kuin laihdutuksella. Se on ollut tietoinen valinta jo ihan Karhuherrankin pyynnöstä. Yli 11 viikkoa minun päivittäiseen elämääni on kuulunut tiukka itsekuri ja jokaisena aamuna olen käynyt puntarilla, ihan vain siksi, että totuus ei unohtuisi yhtenäkään hetkenä. Se minun totuuteni, että olen lihava röhköpossu jonka on ponnisteltava hartiavoimin kohti terveempää ja kauniinpaa tulevaisuutta. Nyt alkoi viimein tuntua, että aivojeni laihdutuskeskus alkaa kiehua yli ja kaipaan toviksi löysempää otetta. Samaa pyysi Karhuherra, onhan tämä ollut omanlaisensa urakka myös hänelle, koska hän on jaksanut tukea ja kannatella minua läpi tämän kaiken.
Tällä viikolla olen siis antanut vaa'an lojua allaskaapin alla, vaikka houkutus nousta sille on ollut valtava. Olen myös antanut itselleni luvan syödä. Olen syönyt monenlaisia kotiruokia, joita olen himoinnut prosessini aikana. En toki ole upottanut päätäni sulaan juustoon, niinkuin mieli on monesti tehnyt. Mutta on tuntunut ihan mukavalta osallistua perheen yhteisiin ateriahetkiin nauttimalla esimerkiksi suurella vaivalla tehtyä lohilaatikkoa. Ja koko kesän olen ollut käytännössä kuivin suin, kuumien kesäpäivien uuvuttamana himoinnut huurteisen kylmää siideriä. Nyt olen sellaisetkin itselleni sallinut, voi sitä makujen sinfoniaa kielenpäällä, kun kauniista jalallisesta lasista olen siemaillut jääpalojen kylmentämää vadelmasiideriä. Lauantaina koen loppuhuipennuksen, kun saamme viettää Karhuherran kanssa kauan kaipaamaamme laatuaikaa. Silloin tulee kuluneeksi viikkoa vaille kalenterivuosi edellisestä yhteisestä illastamme ilman lapsia. Vaikka lapset ovatkin meille kaikki kaikessa, tuntuu loistokkaalta saada pitkästä aikaa keskittyä ihan vaan toisiimme. Joten lauantaina jaamme lapsoset ja koiran neljään eri hoitopaikkaan ympäri kyliä ja suuntaamme viettämään iloista iltaa yhdessä. Olemme varanneet hotellihuoneen paikallisesta hyvänpuoleisesta hotellista, josta sitten suuntaamme hyvän ystävän pyöreille synttäreille. Syntymäpäiväkemuista jatkamme takaisin hotellin yökerhoon ja lopulta nauttimaan puhtaista valkeista lakanoista ja aamusella myös buffet aamiaisesta, pitkän kaavan mukaan. Mainoksen sanoin: koska olemme sen arvoisia ;)
En tiedä sitten, mitä ravitsemusasiantuntijat tuumaisivat minun vapaaviikostani... mutta itselleni tämä on ollut tarpeellinen akkujen latauskeino, muttei todellakaan mikään pysyvä tila. Kyseessä ei ole retkahdus täynnä selittelyn makua, vaan koko ajan olen henkisesti tietoinen tulevista haasteistani jotka ovat taas edessä heti maanantain koittaessa. Ensin palautan itseni ruotuun viikon nutrauskuurilla, ihan vain nesteenpoisto ja kurinpalautusmielessä. Sitten jatkan painonvartijoiden pistesysteemillä hamaan tulevaisuuteen. Pisteissä on se hyvää, että ne opettavat nimenomaan säännöstelemään omaa syömistään ja tekemään oikeita valintoja, kieltämättä mitään. Ne ovat oiva apua elämäntapamuutokseen, joka on pysyvä jos itse siitä teen sitä. Pisteillen painonpudotus toki hidastunee, etenkin kilonkarkotuksen edetessä, mutta se on tässä tilanteessa vain hyvä. Nyt minusta on kuoriutunut se pahin ihrakerros päältä ja nyt alan kaivaa sitä oikeaa minää loppuläskien seasta.
Rentoa viikkoa ja vielä rentouttavampaa viikonloppua kaikille!
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Tiukka paikka
Tänään ahdistaa tämä laihduttajan elämä. Kesään on aina kuulunut minulla herkuttelu, enkä tarkoita vain jäätelöä vaan ihan sitä mehevää juustoleipää pihanurmikolla nautiskeltuna. Ja kun iltaisin lapset nukkuvat ihanan mutta väsyttävän päivän jälkeen, olisi todella ihana voida tehdä vaikkapa lämpöiset leivät ja ottaa yksi tai kaksi jääkylmää siideriä. Vaikka koko ylipaino on ihan oma vika ja vieläpä korjattavissa oleva sellainen, niin tänään kiukuttaa. Kaipaan entistä elämää, sitä kun millään ei ollut oikeastaan mitään väliä. Jos se maistui hyvälle, se oli syötävä. Tiedän, että tämä on muutosvastarintaa, mutta ai hyvänen aika kun tekee mieli paukuttaa päätä seinään.
Tänään olen ollut pihalla auringossa yhden työpäivän verran, ottanut aurinkoa ja puljannut uima-altaassa ipanoiden kanssa. Ihan huomaamatta tulee liikuttua kun jatkuvasti yksi haluaa yhtä ja toinen toista, on välipalan tekoa ja vaipanvaihtoa, koiranhoitoa ja vaikka mitä. Iholla kihelmöi kesäinen tunne ja mahassa kurnii, ei nyt sudennälkä mutta vähintäänkin kolossaalinen suolaisen himo. Juonut olen ainakin pari litraa, mutta nyt tuntuu, että tekisi mieli upottaa kasvot suolakuppiin. Ei ole kaukana se hetki, kun totean, että ehtii sitä laihduttaa myöhemminkin ja isken hampaani minua nimeltä kutsuvaan ruisleipään... vaan kun ei ehdi myöhemmin, itse asettamani tavoite pitää saavuttaa, eli 16.7. mennessä -20kg. Kaukana se ei ole, joten ruisleipä ja sipsit pysyvät kaapissa, vaikka kyyneleet silmissä ja hammasta purren. Mutta aion polkea jalkaa ihan hetken, koska on ihan epistä, että maailmassa on myös ihmisiä jotka voivat syödä lihomatta ihan mitä vaan mieleen juolahtaa... tahtoo haluu mulle kans!
Tänään olen ollut pihalla auringossa yhden työpäivän verran, ottanut aurinkoa ja puljannut uima-altaassa ipanoiden kanssa. Ihan huomaamatta tulee liikuttua kun jatkuvasti yksi haluaa yhtä ja toinen toista, on välipalan tekoa ja vaipanvaihtoa, koiranhoitoa ja vaikka mitä. Iholla kihelmöi kesäinen tunne ja mahassa kurnii, ei nyt sudennälkä mutta vähintäänkin kolossaalinen suolaisen himo. Juonut olen ainakin pari litraa, mutta nyt tuntuu, että tekisi mieli upottaa kasvot suolakuppiin. Ei ole kaukana se hetki, kun totean, että ehtii sitä laihduttaa myöhemminkin ja isken hampaani minua nimeltä kutsuvaan ruisleipään... vaan kun ei ehdi myöhemmin, itse asettamani tavoite pitää saavuttaa, eli 16.7. mennessä -20kg. Kaukana se ei ole, joten ruisleipä ja sipsit pysyvät kaapissa, vaikka kyyneleet silmissä ja hammasta purren. Mutta aion polkea jalkaa ihan hetken, koska on ihan epistä, että maailmassa on myös ihmisiä jotka voivat syödä lihomatta ihan mitä vaan mieleen juolahtaa... tahtoo haluu mulle kans!
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Täällä ollaan ja pysytään
Heippahei ja pahoittelut pienestä tauosta kirjoittelussa. Onhan täällä laihdutusmielellä menty, mutta tämän kilonkarkitusprojektin lisäksi on ollut kotona remppapuuhaa ja sen seitsemän sorttia muuta mukavaa. Nuo ihanat hellekelit kuluivat enemmän tai vähemmän uimapuvussa auringossa ja polskinpa myös pihalle pystytetyssä isossa (lasten) uima-altaassa. Ja ajatelkaas, minä rohkenin ostaa uuden uikkarin! Se on ihanan kirkuvan punainen mekkomalli, enkä olisi vielä jokunen kuukausi uskonut sanovani, että näytän jopa seksikkäältä siinä. Itsetunto on aivan eri lukemissa muutenkin, paremmissa kuin koskaan ennen. Kaupassa vaatteita voi taas vilkuilla sillä silmällä eivätkä peilit ole vihollisia. Laitan nykyisin hiukset viimeisen päälle ja sipaisenpa jopa lumetta kulmaan ennen kaupungille lähtöä! Enhän minä nyt minään metsäläisenä ole ennenkään kulkenut, mutta nyt kuljen kauniina naisena erilailla pystypäin.
Muutoinkin tuo laihtuminen vaikuttaa jo elämään. Lasten kanssa jaksan touhuta entistä paremmin ja askel on kevyt. Asumme talossa, jossa tilat ovat kolmessa tasossa joten portaita piisaa. Ennen kammosin tavaroiden etsimistä täällä, koska parikin kertaa ylös ja alas kerrosten välillä tuntui kauhealta. Mutta nythän Karhurouva hypähtelee mielellään edes takaisin portaita, ei haittaa vaikka yläkerrassa huomaan jonkun tavaran jääneen sinne kellarikerroksen perimmäiseen huoneeseen.
Ja Karhuherrasta voin nähdä oman muutokseni myös. Olemme aina olleet kyllä varsin onnellisia, mutta nyt välillemme on löytynyt jokin uusi kipinä. Yhdessäoloa on takana pian 10 vuotta, joten kaikki uudistukset ja piristykset ovat tarpeen, jotta pysymmekin onnellisena. Nyt olen laihtunut ja sitä myöten itsetuntoni ja naiskuntoni ovat parantuneet ja sepä on alkanut näkyä (ja tuntua) tuolla buduaarin puolella. Ja sekös taas piristää itsetuntoa joka puolestaan lisää laihdutusmotivaatiota... eli kaikinpuolin huomaan joutuneeni positiiviseen kierteeseen, jossa asiat ylläpitävät toisiaan - itsetunto, motivaatio, positiiviset tulokset, parisuhteen piristykset - kaikki tuovat voimaa tähän projektiin, jonka tarkoitus on pitää minut terveenä ja onnellisena Karhurouvana vielä vanhanakin.
Vaikka helteitä ei nyt juuri näykään ikkunasta, niin toivotan kaikille lämmintä ja aurinkoista viikkoa!
Muutoinkin tuo laihtuminen vaikuttaa jo elämään. Lasten kanssa jaksan touhuta entistä paremmin ja askel on kevyt. Asumme talossa, jossa tilat ovat kolmessa tasossa joten portaita piisaa. Ennen kammosin tavaroiden etsimistä täällä, koska parikin kertaa ylös ja alas kerrosten välillä tuntui kauhealta. Mutta nythän Karhurouva hypähtelee mielellään edes takaisin portaita, ei haittaa vaikka yläkerrassa huomaan jonkun tavaran jääneen sinne kellarikerroksen perimmäiseen huoneeseen.
Ja Karhuherrasta voin nähdä oman muutokseni myös. Olemme aina olleet kyllä varsin onnellisia, mutta nyt välillemme on löytynyt jokin uusi kipinä. Yhdessäoloa on takana pian 10 vuotta, joten kaikki uudistukset ja piristykset ovat tarpeen, jotta pysymmekin onnellisena. Nyt olen laihtunut ja sitä myöten itsetuntoni ja naiskuntoni ovat parantuneet ja sepä on alkanut näkyä (ja tuntua) tuolla buduaarin puolella. Ja sekös taas piristää itsetuntoa joka puolestaan lisää laihdutusmotivaatiota... eli kaikinpuolin huomaan joutuneeni positiiviseen kierteeseen, jossa asiat ylläpitävät toisiaan - itsetunto, motivaatio, positiiviset tulokset, parisuhteen piristykset - kaikki tuovat voimaa tähän projektiin, jonka tarkoitus on pitää minut terveenä ja onnellisena Karhurouvana vielä vanhanakin.
Vaikka helteitä ei nyt juuri näykään ikkunasta, niin toivotan kaikille lämmintä ja aurinkoista viikkoa!
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Jatkuu jatkuu
Pikaisesti ehdin tässä kirjoitella, venähti punnituskin yhdellä päivällä kun on ollut varsinaista matalalentoa mennyt viikko. Pudotus tuntuu toisaalta tosi pieneltä, kun vain 800g lähti viikossa. Mutta toisaalta hurjan hyvältä, koska olen totutellut uudenlaiseen syömiseen jossa myös pienillä herkutteluhetkillä on sijansa. Arkeeni en herkkuja vielä päästä, mutta sunnuntaina vietettiin perhepiirissä yhdistettyjä kaste- ja rippijuhlia, jossa sain kunnia tulla Karhuherran suloisen 16v siskon kummiksi. Noiden juhlien perään riensimme vielä isompien karhunpentujen kera lapsellisille 4v synttäreille. Molemmissa kekkereissä maistelin juhlapöydän antimia nauttien hyvällä omallatunnolla jokaisesta suupalasta. Ihan vanhaan malliin en silti herkkuja naamariin työntänyt, kokoajan pysyi kevyt linja korvan takana. Mutta näinhän se tulee loppuelämäni ajan olemaankin, että arki on kevyttä ja terveellistä mutta juhlan tullen pipoa höllennetään ja nautitaan juhlaherkuista tunnelman lisäksi.
Mittanauhan hankkiminen unohtuu kerta toisensa jälkeen ja se harmittaa. Luulenpa nimittäin, että kilojen karistusta enemmän se kertoisi ilosanomaa... vaatekoko vaikuttaa nimittäin pienentyneen jopa 6-8 numeroa! Tällä hetkellä nimittäin käytössä on juhlamekko kokoa 48 ja farkut kokoa 46! Kun vielä talvella ostin vaatteita koossa 54. Ja esimerkiksi jaloissa kiristelee mukavasti koko ajan, tuntuu kuin paikat kiinteytyisivät. Erityisesti jumpan jälkeen (jota harrastan hyvin vähän vielä toistaiseksi) tuntuu, että kroppa kiinteytyy vaikka vaaka heilahtaa vain vähänlaisesti. Mutta niin kauan kuin suunta on vähänkään alaspäin, olen tyytyväinen ja varsin ylpeä itsestäni. Näytin kuulkaas upealta sunnuntaina uudessa juhlamekossani, itsetunto nousi kohisten taas!
Ihanaa viikkoa kaikille, ei anneta sateen lannistaa vaan ajatellaan, että se saa kaiken kukkimaan entistä rehevämmin =)
Mittanauhan hankkiminen unohtuu kerta toisensa jälkeen ja se harmittaa. Luulenpa nimittäin, että kilojen karistusta enemmän se kertoisi ilosanomaa... vaatekoko vaikuttaa nimittäin pienentyneen jopa 6-8 numeroa! Tällä hetkellä nimittäin käytössä on juhlamekko kokoa 48 ja farkut kokoa 46! Kun vielä talvella ostin vaatteita koossa 54. Ja esimerkiksi jaloissa kiristelee mukavasti koko ajan, tuntuu kuin paikat kiinteytyisivät. Erityisesti jumpan jälkeen (jota harrastan hyvin vähän vielä toistaiseksi) tuntuu, että kroppa kiinteytyy vaikka vaaka heilahtaa vain vähänlaisesti. Mutta niin kauan kuin suunta on vähänkään alaspäin, olen tyytyväinen ja varsin ylpeä itsestäni. Näytin kuulkaas upealta sunnuntaina uudessa juhlamekossani, itsetunto nousi kohisten taas!
Ihanaa viikkoa kaikille, ei anneta sateen lannistaa vaan ajatellaan, että se saa kaiken kukkimaan entistä rehevämmin =)
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Selityksen makua
Viikko hujahti melko pienin pudotuksin. Osasin tätä ounastella, tosin varauduin siihen, että tänään vaaka on plussan puolella. Viikonloppuna nimittäin päästin irti hetkeksi ja mässäsin kuin huomista ei tulisi. No en nyt ihan kuitenkaan, mutta sinnepäin. Remontin, neljän lapsen ja Karhuherran päättymättömältä tuntuvan työputken keskellä alkoi tuntua siltä, että ajan itseni liian tiukoille jos en hetkeksi hellitä. Niinpä päätinkin sallia itselleni lauantaina ja sunnuntaina kaikkea sellaista, mitä olin ehtinyt himoita tiukan linjan aikana. Karhuherran kanssa pidettiin lauantaina iltatreffit kotisohvalla, kun jälkikasvu oli mennyt nukkumaan. Hemmottelin meitä tekemällä makoisaa tex mex-ruokaa ja tarjoamalla kyytipojaksi pari lasia kuohuvaa. Olikin mukavaa upottaa sormet yhteiseen astiaan ja nauttia leppoisasta kesäillasta ihan kahdelleen. Eilen sitten söin pari grillimakkaraa ja kauan himoitsemaani grillattua halloumi-juustoa. Illalla vielä söin lihapiirakan juustolla höystettynä. Muutoin en kyllä napostellut mitään ja kalorittomia juomia kiskoin kuin kameli keitaalla. Ajattelin ensin, että en edes kiusaa itseäni vaakailemalla, mutta sitkeästi päätin pitää kiinni itseni kanssa tehdystä sopimuksesta. Ja mielestäni jo 100g pudotus mässäilyviikonlopun jälkeen on hieno homma, olen siis osannut tasapainoilla kevyen arjen ja juhlasyömisten välillä lihomatta kilokaupalla.
Tänään palaan kevyttäkin kevyempään arkeen pussien ja patukoiden parissa. Seuraava palkinto häämöttää jo horisontissa, kun heinäkuun puolessavälissä pääsemme vuoden tauon jälkeen Karhuherran kanssa menojalalle aivan kahdelleen. Poikue menee siis hoitopaikkoihinsa ja me vanhemmat lähdemme yhdessä tuumin juhlimaan hyvän ystävämme pyöreitä vuosia. Moisen spektaakkelin kunniaksi varasinpa vielä hotellihuoneen, jossa voimme rentoutua vaahtokylvyn ja kuohuviinin kera ennen juhlia, ja nukkua makoisasti aamulla niin pitkään kuin haluamme. Ja vuorenvarmasti aion myös antautua hotelliaamiaisen vietäväksi!
Olen niin ylpeä tämän viikon lähes-nollatuloksesta, että en osaa synkistellä pätkääkään vaan jatkan innosta puhkuen taas seuraavan kuukauden! Kuinkas muilla muuten sujuu?
Kesäistä ja virkistävää viikkoa kaikille!
Tänään palaan kevyttäkin kevyempään arkeen pussien ja patukoiden parissa. Seuraava palkinto häämöttää jo horisontissa, kun heinäkuun puolessavälissä pääsemme vuoden tauon jälkeen Karhuherran kanssa menojalalle aivan kahdelleen. Poikue menee siis hoitopaikkoihinsa ja me vanhemmat lähdemme yhdessä tuumin juhlimaan hyvän ystävämme pyöreitä vuosia. Moisen spektaakkelin kunniaksi varasinpa vielä hotellihuoneen, jossa voimme rentoutua vaahtokylvyn ja kuohuviinin kera ennen juhlia, ja nukkua makoisasti aamulla niin pitkään kuin haluamme. Ja vuorenvarmasti aion myös antautua hotelliaamiaisen vietäväksi!
Olen niin ylpeä tämän viikon lähes-nollatuloksesta, että en osaa synkistellä pätkääkään vaan jatkan innosta puhkuen taas seuraavan kuukauden! Kuinkas muilla muuten sujuu?
Kesäistä ja virkistävää viikkoa kaikille!
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Synkistelyä
Voihan pirtelö soikoon! Nyt on menossa kolmas pussittelunjälkeinen päivä ja olo ei ole mikään kehuttava. Olen lisännyt ruokaa päiviini melko maltillisesti eli siten, että esimerkiksi aamupalalla olen juonut edelleen pirtelön mutta päivällisellä olen syönyt (voileipälautaselta!) pienen määrän normaalia ruokaa. Iltapalaksi olen syönyt palan ruisleipää tai rasvattoman jugurtin. Kaloreita olen koittanut laskea, mutta kotiruuan koostumusta en ole alkanut analysoida. Kokonaismäärät ovat pysyneet kuitenkin reilusti alle 1000, lähempänä 800 varmasti. Ruokaa olen syönyt vähemmän kuin vajaa 3v karhunpentu, joten määrät ovat pysyneet pieninä. Mutta liekö natriumin määrän lisääntyminen silti vaikuttanut, sillä tänä aamuna vaaka näytti +700g. Toki mahtavan pudotusurakan jälkeen elimistöni ansaitsee pienen tauon, mutta silti tämä syö naista. Laihtuminen oli minulle kuin uusi huume syömisen tilalla ja nyt kun en nauti kunnolla ruokaa, eikä painokaan putoa, niin synkistelyfiilikset ovat täällä.
Huomaan tulleeni henkisesti riippuvaiseksi vlcd tuotteista. Tunnen olevani vielä aivan hukassa ilman niitä! Kun tiesin täsmälleen mitä syön ja milloin, ei ruoka ollut mielessäni eikä nälkäkään kiusannut. Nyt kun päätän itse mitä syön, en oikein saa otetta itsestäni. Vielä en ole retkahtanut, mutta lähellä taitaa olla. Tottakai on edessä sekin aika, kun joudun pärjäämään ilman laihdutustuotteita, mutta koska painoa on vielä niin paljon yli äyräiden, se ei ole ajankohtaista. En ole vielä henkisesti valmis minkäänlaiseen painonhallintaan, koska painonpudotus on nyt se suurin haaste. Odotan kovasti, että saan nutrilettin lupaamaan tuotepalkinnon testiryhmään osallistumisesta. Jos sitä ei ala kuulua, niin ostan lisää pirtelöitä illalla. Onneksi motivaatio on vielä paikallaan ja toisaalta pieni takapakki nostaa vaan lisää uhoa. Vaikka juuri nyt onkin itku kurkussa, koska haluan vaipua "tämäeikoskaanonnistu" masennukseen. Lisää pirtelöä Karhurouvalla. Heti!
Huomaan tulleeni henkisesti riippuvaiseksi vlcd tuotteista. Tunnen olevani vielä aivan hukassa ilman niitä! Kun tiesin täsmälleen mitä syön ja milloin, ei ruoka ollut mielessäni eikä nälkäkään kiusannut. Nyt kun päätän itse mitä syön, en oikein saa otetta itsestäni. Vielä en ole retkahtanut, mutta lähellä taitaa olla. Tottakai on edessä sekin aika, kun joudun pärjäämään ilman laihdutustuotteita, mutta koska painoa on vielä niin paljon yli äyräiden, se ei ole ajankohtaista. En ole vielä henkisesti valmis minkäänlaiseen painonhallintaan, koska painonpudotus on nyt se suurin haaste. Odotan kovasti, että saan nutrilettin lupaamaan tuotepalkinnon testiryhmään osallistumisesta. Jos sitä ei ala kuulua, niin ostan lisää pirtelöitä illalla. Onneksi motivaatio on vielä paikallaan ja toisaalta pieni takapakki nostaa vaan lisää uhoa. Vaikka juuri nyt onkin itku kurkussa, koska haluan vaipua "tämäeikoskaanonnistu" masennukseen. Lisää pirtelöä Karhurouvalla. Heti!
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Höyhensarjassa taas
Hyvää ja kaunista maanantaihuomenta Ystävät! Nyt se on sitten tapahtunut, minä olen siirtynyt takaisin höyhensarjaan eli paino on viimeinkin alle 100kg. Ei tietenkään vielä paljon, mutta henkisellä tasolla tuo kuilu on jo suunnattoman suuri! On aivan eri asia tuntea olevansa satakiloinen, kuin alle satakiloinen. Olen aivan suunnattoman ylpeä itsestäni ja muuttuneesta olemuksestani joka ei enää jää keneltäkään huomaamatta. Lupaankin nyt tässä, että kun viimein olen normaalipainoinen, niin paljastan tässä blogissa ennen ja jälkeen kuvani kaikille lukijoille. Toivon todella, että se tapahtuu viimeistään loppusyksystä. Tai korjataanpa hieman, LUPAAN, että se tapahtuu viimeistään loppusyksystä (normaalipainon rajana pidän nyt 70kg, joka on minun ylin hyvänolonpainoni).
Nutrilett testaukseni on nyt virallisesti ohi. 3 viikkoa oli henkisesti haastavampi kuin fyysisesti, sillä nälkää en tuntenut käytännössä lainkaan. Mutta kuten viime viikolla kerroin, mielihalut meinasivat syöstä minut hulluuteen. Mutta nyt olo on perin kummallinen... kauan himoitsemani tuore ruisleipä odottaa minua kutsuvana kaapissa, mutta pienet aivoni sanovatkin minulle, että antaa odottaa vielä vähän. Kun viimein minulla olisi valta jälleen päättää itse mitä suuhuni laitan, en haluakaan laittaa sinne vielä mitään, mikä jarruttaisi tätä pudotusta! Päin vastoin into on kasvanut kilojen karistessa ja tähän hyvänolontunteeseen on jäänyt koukkuun. Ei pöllömpi hurahdus, sanoisin.
Jatkoa ajatellen laadin itselleni tuollaisia ruokapäiväkirjoja, joiden avulla voin seurata syömisiäni ja pitää kalorit kurissa jatkossakin. Tarkoitukseni on lisätä ruokia vähitellen, mutta edelleen korvata syömisiä nutriletteilla. Minulla tuota pudotettavaa on kuitenkin sen verran mehevästi vielä, että ehdin totutella painonpudotuksesta painonhallinnan puolelle hitaasti aikanaan. Nyt pudotetaan kun se vielä tuntuu hyvältä. Lauantaisin herkuttelen, jos siltä tuntuu, kohtuus mielessäni kuitenkin. Tulen loppuviikosta kertomaan, millaista on elämä testiryhmäilyn jälkeen. Nyt keitän ison kupin earl grey teetä, syön pienen palan ruisleipää (päälle vain ohut kinkkusiivu ja paljon vihreää). Koska olen sen arvoinen.
Nutrilett testaukseni on nyt virallisesti ohi. 3 viikkoa oli henkisesti haastavampi kuin fyysisesti, sillä nälkää en tuntenut käytännössä lainkaan. Mutta kuten viime viikolla kerroin, mielihalut meinasivat syöstä minut hulluuteen. Mutta nyt olo on perin kummallinen... kauan himoitsemani tuore ruisleipä odottaa minua kutsuvana kaapissa, mutta pienet aivoni sanovatkin minulle, että antaa odottaa vielä vähän. Kun viimein minulla olisi valta jälleen päättää itse mitä suuhuni laitan, en haluakaan laittaa sinne vielä mitään, mikä jarruttaisi tätä pudotusta! Päin vastoin into on kasvanut kilojen karistessa ja tähän hyvänolontunteeseen on jäänyt koukkuun. Ei pöllömpi hurahdus, sanoisin.
Jatkoa ajatellen laadin itselleni tuollaisia ruokapäiväkirjoja, joiden avulla voin seurata syömisiäni ja pitää kalorit kurissa jatkossakin. Tarkoitukseni on lisätä ruokia vähitellen, mutta edelleen korvata syömisiä nutriletteilla. Minulla tuota pudotettavaa on kuitenkin sen verran mehevästi vielä, että ehdin totutella painonpudotuksesta painonhallinnan puolelle hitaasti aikanaan. Nyt pudotetaan kun se vielä tuntuu hyvältä. Lauantaisin herkuttelen, jos siltä tuntuu, kohtuus mielessäni kuitenkin. Tulen loppuviikosta kertomaan, millaista on elämä testiryhmäilyn jälkeen. Nyt keitän ison kupin earl grey teetä, syön pienen palan ruisleipää (päälle vain ohut kinkkusiivu ja paljon vihreää). Koska olen sen arvoinen.
maanantai 30. toukokuuta 2011
Ruokamiettehiä
Hei, olen Karhurouva ja olen ruokaholisti. Mitäpä sitä sen kummemmin kiertelemään, ruoka on minulle samankaltainen ongelma kuin alkoholi tai muut päihteet niitä väärinkäyttäville. Olen paljon miettinyt tätä omaa vääristynyttä ruokasuhdettani, mutta en usko, että koskaan selvitän mistä se johtuu. Eikä sillä ehkä ole väliäkään, kunhan asiaan tulee muutos.
Olen kasvanut karjalaislähtöisessä suvussa, jossa ruoka oli avain ja ratkaisu kaikkeen. Taitaa olla tuttua muillekin täällä suomenmaassa. Oli sitten rippijuhlat, häät, hautajaiset, päättäjäiset, läksiäiset tai mitkä tahansa kissanhirttäjäiset, niin pääpaino on hyvällä ruualla ja pitopöydät notkuvat herkkujen painosta. Eikä siinä mitään, juhlat juhlana. Mutta minä ruokaholistina jalostin asian askeleen pidemmälle ja palkitsin itseni hyvällä ruualla tai herkuilla mitä pienimmästäkin saavutuksesta. Rankka työpäivä, huonot yöunet, hyvä telkkariohjelma tai vaikkapa siivouspäivä ansaitsivat toki suklaalevynsä. Jos edessä oli jotain mukavaa, kuten retki ostoskeskukseen, en voinut olla miettimättä, mitä ja missäs syödään. Ja auta armias, jos ilmassa oli alakuloa tai kinaa Karhuherran kanssa, paha mieli vaati järeät eväät! Jos jääkaappiin oli jäänyt jotain hyvää ruokaa tai jälkkäriä, voin vannoa, että hiljaisena hetkenä kuulin jääkaapista vaimean, mutta vastustamattoman kutsun: "syö minut". Hyvä ruoka ja herkut ovat siis aina olleet minulle avain hyvään mieleen ja hetkelliseen euforiaan. Ja kuten kunnon holisti, seuraavana päivänä kannoin asiasta murhetta ja suurta syyllisyyttä. Sanoin itselleni ja usein ääneenkin, että tässä ei ole mitään järkeä. Mutta kuten sairaudenkuvaan kuuluu, ei lopettaminen ole ihan niin yksinkertaista.
Olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että sain osallistua tähän nutrilett-testiryhmään. Tällä kertaa alku oli ollut mahtava jo omillanikin, mutta nyt viimeistään olen ollut pakotettu miettimään jokainen suupalani ja se, miksi sen syön. Ja olen huomannut sen minkä jo tiesinkin sisimmässäni, että suurimmaksi osaksi syön mielihaluuni, en nälkääni. Mutta mielihalujen voimakkuus ja kiihkeys on yllättänyt itsenikin! Tunnen lähes fyysistä pahoinvointia ja pakkoa työntää hyvältä tuoksuva herkkupala suuhuni, kun tarjoan ruokaa Karhunpennuille tai kun Karhuherra herkuttelee joskus iltaisin. Olen oppinut kysymään itseltäni "tarvitsenko tätä oikeasti". Ja olen oppinut sanomaan ei, vaikka testiryhmäläisenä se on myös pakollista. Mutta uskon ainakin, että tämän urakan jälkeen osaan kieltäytyä myös tulevaisuudessa.
Punnitustulos tältä viikolta on aivan suunnaton kannustin, nyt on oikea suunta ja mahtava draivi päällä! En osaisi enää kuvitella muunlaista elämäntapaa, kuin tämä laihduttajan rooli. Joskus on tietenkin sen aika, että harjoittelen tasapainoisen elämäntavan ja laihdutuksen sijaan ylläpidän tervettä kehoa. Mutta siihen on todella pitkä aika, nyt mennään tätä alamäkeä riemusta kiljahdellen! Viimeinkin syön elääkseni, en elä syödäkseni!
Höyhenenkevyttä viikonalkua ♥
Olen kasvanut karjalaislähtöisessä suvussa, jossa ruoka oli avain ja ratkaisu kaikkeen. Taitaa olla tuttua muillekin täällä suomenmaassa. Oli sitten rippijuhlat, häät, hautajaiset, päättäjäiset, läksiäiset tai mitkä tahansa kissanhirttäjäiset, niin pääpaino on hyvällä ruualla ja pitopöydät notkuvat herkkujen painosta. Eikä siinä mitään, juhlat juhlana. Mutta minä ruokaholistina jalostin asian askeleen pidemmälle ja palkitsin itseni hyvällä ruualla tai herkuilla mitä pienimmästäkin saavutuksesta. Rankka työpäivä, huonot yöunet, hyvä telkkariohjelma tai vaikkapa siivouspäivä ansaitsivat toki suklaalevynsä. Jos edessä oli jotain mukavaa, kuten retki ostoskeskukseen, en voinut olla miettimättä, mitä ja missäs syödään. Ja auta armias, jos ilmassa oli alakuloa tai kinaa Karhuherran kanssa, paha mieli vaati järeät eväät! Jos jääkaappiin oli jäänyt jotain hyvää ruokaa tai jälkkäriä, voin vannoa, että hiljaisena hetkenä kuulin jääkaapista vaimean, mutta vastustamattoman kutsun: "syö minut". Hyvä ruoka ja herkut ovat siis aina olleet minulle avain hyvään mieleen ja hetkelliseen euforiaan. Ja kuten kunnon holisti, seuraavana päivänä kannoin asiasta murhetta ja suurta syyllisyyttä. Sanoin itselleni ja usein ääneenkin, että tässä ei ole mitään järkeä. Mutta kuten sairaudenkuvaan kuuluu, ei lopettaminen ole ihan niin yksinkertaista.
Olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että sain osallistua tähän nutrilett-testiryhmään. Tällä kertaa alku oli ollut mahtava jo omillanikin, mutta nyt viimeistään olen ollut pakotettu miettimään jokainen suupalani ja se, miksi sen syön. Ja olen huomannut sen minkä jo tiesinkin sisimmässäni, että suurimmaksi osaksi syön mielihaluuni, en nälkääni. Mutta mielihalujen voimakkuus ja kiihkeys on yllättänyt itsenikin! Tunnen lähes fyysistä pahoinvointia ja pakkoa työntää hyvältä tuoksuva herkkupala suuhuni, kun tarjoan ruokaa Karhunpennuille tai kun Karhuherra herkuttelee joskus iltaisin. Olen oppinut kysymään itseltäni "tarvitsenko tätä oikeasti". Ja olen oppinut sanomaan ei, vaikka testiryhmäläisenä se on myös pakollista. Mutta uskon ainakin, että tämän urakan jälkeen osaan kieltäytyä myös tulevaisuudessa.
Punnitustulos tältä viikolta on aivan suunnaton kannustin, nyt on oikea suunta ja mahtava draivi päällä! En osaisi enää kuvitella muunlaista elämäntapaa, kuin tämä laihduttajan rooli. Joskus on tietenkin sen aika, että harjoittelen tasapainoisen elämäntavan ja laihdutuksen sijaan ylläpidän tervettä kehoa. Mutta siihen on todella pitkä aika, nyt mennään tätä alamäkeä riemusta kiljahdellen! Viimeinkin syön elääkseni, en elä syödäkseni!
Höyhenenkevyttä viikonalkua ♥
perjantai 27. toukokuuta 2011
Leijonista viis, TÄMÄ on ihanaa!!!
En malta olla teille kertomatta, vaikka viralliseen punnitukseen on vielä muutamia päiviä... mutta aamulla kävin hakemassa motivaatiota vaa'alta ja mitä minun väsyneet silmäni näkivätkään: eka kymppi pudotettu! Voi tätä ilon ja riemun päivää, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua! Eilen illalla oli hieman vaikeaa, meinasi olla Karhurouvalla itku silmässä kun niin kovasti teki mieli herkkuja, vaikka nälkä ei edes ollut. Mutta tämä auttaa jaksamaan taas eteenpäin kuin höyryjuna, tässä ei jarruteta nyt pätkääkään! Askel on tänään höyhenen kevyt ja hymy korvissa, on tämä sen verran suuri saavutus minulle.
Voitonriemuisaa alkavaa viikonloppua ystäväni siellä kotikatsomoissa :)
Voitonriemuisaa alkavaa viikonloppua ystäväni siellä kotikatsomoissa :)
maanantai 23. toukokuuta 2011
Puntaritunnelmia
Erinomaisen keveää maanantaita! Aamupunnituksen tuloksen kävinkin intopiukkana päivittämässä sivupalkkiin, mutta ihanat karhunpennut pitivät sen verran kiireisenä tänä aamuna, että pidempiin turinoihin ehdin varastaa pari minuuttia vasta nyt. Ja kuinka mukava tulos minulle suotiinkaan, yhteispudotus on jo lähes 9kg! Olen aivan karvan päässä ensimmäisestä kympistä, joka on se ensimmäinen henkinen tavoite. Siitä ei olekaan enää kuin pienen pieni matka sitten siihen oikeaa huippuhetkeen, kun vaaka näyttää alle 100kg.
Nutraaminen on sujunut varsin mainioissa tunnelmissa, lukuunottamatta parin illan järjetöntä himojen ilotulitusta! Tuoksut tuoksuvat nyt voimakkaammin kuin koskaan, sillä koskaan ennen ei kylmä nakki ole tuoksunut näin houkuttelevalta. Karhuherra pelkääkin jo, että eräänä kauniina yönä hän herää siihen, että järsin hänen käsivarttaan! Mutta totta puhuakseni, ei tämä ole niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Vaikka myönnän kyllä senkin, että jos en osallistuisi testiryhmään, olisin varmasti eilen sortunut maistelemaan pikkuisen grilliherkkuja, joita loihdin muulle Karhukoplalle. Mutta tämän kuurin ja sen jälkeisen muun keventelyn takuuvarmana opetuksena on se, että pienelläkin määrällä voi tulla kylläiseksi ja onnelliseksi! Mahalaukkuni on jo aivan olematon entiseen jätesäkin kokoonsa verrattuna, mikä on kerrassaan mainiota. Ja tänään laitoin päälleni vaatteet, jotka eivät mahtuneet päälle vielä huhtikuussa, kun sovittelin kesävaatteita! Se jos mikä on paras palkinto! Tätä tahtoo lisää ja tiukan linjan vetäminen on taas henkisesti lasten leikkiä, kun askel kevenee päivä päivältä ja itsetunto nousee kohisten. Tulevaisuus ja minäkuva näyttävät taas valoisalta. Vaikka ulkomuoto ei vielä radikaalisti ole muuttunut, saan tolkuttomasti voimaa siitä tunteesta, että mussa on sitä kuuluisaa munaa tehdä asoille jotain. Leuka pystyyn ja kohti uuden viikon haasteita katse positiivisissa asioissa negatiivisten sijaan. Oheinen musiikkipätkä on eräästä minun elokuvasuosikeistani, se kiteyttääkin mukavasti sen, mikä on tärkeintä: katsoa aina elämän valoisia puolia! Aurinkoista viikkoa!
Nutraaminen on sujunut varsin mainioissa tunnelmissa, lukuunottamatta parin illan järjetöntä himojen ilotulitusta! Tuoksut tuoksuvat nyt voimakkaammin kuin koskaan, sillä koskaan ennen ei kylmä nakki ole tuoksunut näin houkuttelevalta. Karhuherra pelkääkin jo, että eräänä kauniina yönä hän herää siihen, että järsin hänen käsivarttaan! Mutta totta puhuakseni, ei tämä ole niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Vaikka myönnän kyllä senkin, että jos en osallistuisi testiryhmään, olisin varmasti eilen sortunut maistelemaan pikkuisen grilliherkkuja, joita loihdin muulle Karhukoplalle. Mutta tämän kuurin ja sen jälkeisen muun keventelyn takuuvarmana opetuksena on se, että pienelläkin määrällä voi tulla kylläiseksi ja onnelliseksi! Mahalaukkuni on jo aivan olematon entiseen jätesäkin kokoonsa verrattuna, mikä on kerrassaan mainiota. Ja tänään laitoin päälleni vaatteet, jotka eivät mahtuneet päälle vielä huhtikuussa, kun sovittelin kesävaatteita! Se jos mikä on paras palkinto! Tätä tahtoo lisää ja tiukan linjan vetäminen on taas henkisesti lasten leikkiä, kun askel kevenee päivä päivältä ja itsetunto nousee kohisten. Tulevaisuus ja minäkuva näyttävät taas valoisalta. Vaikka ulkomuoto ei vielä radikaalisti ole muuttunut, saan tolkuttomasti voimaa siitä tunteesta, että mussa on sitä kuuluisaa munaa tehdä asoille jotain. Leuka pystyyn ja kohti uuden viikon haasteita katse positiivisissa asioissa negatiivisten sijaan. Oheinen musiikkipätkä on eräästä minun elokuvasuosikeistani, se kiteyttääkin mukavasti sen, mikä on tärkeintä: katsoa aina elämän valoisia puolia! Aurinkoista viikkoa!
lauantai 21. toukokuuta 2011
Väliaikaraportti
Hyvää ja kaunista huomenta kaikille tasapuolisesti! Tänään on mun täysnutraukseni kuudes päivä ja hanimuuni on ainakin hetkellisesti ohi. Eilinen ilta oli vaikeahko ja sama tunne jatkuu tänä kauniina lauantai aamuna. Nälkä on ollut nousujohteista, mutta sen kanssa on pystynyt vielä elämään ja se on mennyt ohi melko helposti juomalla. Mutta mieliteot ovat vallanneet minun ruumiini, mieleni ja sieluni. Vielä en näe unia ruuasta, mutta olen kuin Pavlovin koira ja alan erittää kuolaa kun vain kävelenkin jääkaapin ohitse! Olen varma, että kuurouduin hetkellisesti eilen, kun Karhuherra söi minua vastapäätä ihanan tuoksuista kanaa ja pilahviriisiä... en kuullut mitään, vain kohinaa korvissa, mikä oli luultavasti sisäinen vesiputous sylkirauhasistani! Pysyin kuitenkin lujana, oikeastaan repsahdus ei kaiken tämän himoitsemisen keskellä käy edes mielessä. Tämä on melkoisen hyvä oppitunti ajatellen tulevia vuosiani hoikkana - vaikka mieli tekee, niin ei voi kaikkea ottaa tai kilot palaavat vinkuen.
Nuo tuotteet kyllä ovat yllättäneet positiivisesti, vaikka osasin odottaakin, että eivät mitenkään syömäkelvottomia ole. Ja kun viimein pienet aivoni hoksasivat, että mausteita voi käyttää tuunausapuna, niin siitähän vasta riemu syntyi. Eli kun esimerkiksi kanakeiton kaveriksi lämmittää vähän sallittuja vihanneksia ja roiskaisee sekaan tilkan currya ja thaimaalaista kalakastiketta, niin pöperöhän lähentelee ravintolatasoa. Naminami! Onhan ne pussit vähän surullinen näky täpötäyden jääkaapin vieressa, nuo viisi pussukkaa joissa tämänhetkisen elämäni eliksiirit. Mutta mielessä siintää jo aikana hoikkana, voi sitä ilon ja riemun päivää kun saan ostaa ensimmäiset bikinini pariinkymmeneen vuoteen!
Tässä tälle päivälle valitsemat pussukkani, sekainen valikoima soppaa ja pirtelöä. Maistuis varmaan sullekkin? Toisessa kuvassa komeilee tuunattu kanakeitto parin päivän takaa, ei mitenkään pöllömmän näköinen pöperö. Ja huomatkaa kaunis kristallilasi, josta nautin karpalon makuista kivennäisvettä ;)
Aurinkoista ja railakasta viikonvaihdetta ystäväiset! Niin ja muistakaahan kurkistaa maanantaina miten on ensimmäinen pussitteluviikko Karhurouvalta kiloja karistanut!
Nuo tuotteet kyllä ovat yllättäneet positiivisesti, vaikka osasin odottaakin, että eivät mitenkään syömäkelvottomia ole. Ja kun viimein pienet aivoni hoksasivat, että mausteita voi käyttää tuunausapuna, niin siitähän vasta riemu syntyi. Eli kun esimerkiksi kanakeiton kaveriksi lämmittää vähän sallittuja vihanneksia ja roiskaisee sekaan tilkan currya ja thaimaalaista kalakastiketta, niin pöperöhän lähentelee ravintolatasoa. Naminami! Onhan ne pussit vähän surullinen näky täpötäyden jääkaapin vieressa, nuo viisi pussukkaa joissa tämänhetkisen elämäni eliksiirit. Mutta mielessä siintää jo aikana hoikkana, voi sitä ilon ja riemun päivää kun saan ostaa ensimmäiset bikinini pariinkymmeneen vuoteen!
Tässä tälle päivälle valitsemat pussukkani, sekainen valikoima soppaa ja pirtelöä. Maistuis varmaan sullekkin? Toisessa kuvassa komeilee tuunattu kanakeitto parin päivän takaa, ei mitenkään pöllömmän näköinen pöperö. Ja huomatkaa kaunis kristallilasi, josta nautin karpalon makuista kivennäisvettä ;)
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Täähän menee mukavasti!
Päätin tämän viikon alussa tulla isolle osalle tuttujani ulos laihdutuskaapista, eli kerroin ryhtyneeni moiseen projektiin. Vastaanotto oli kaikinpuolin sellainen kuin toivoin, eli varsin kannustava. Jokunen epäluuloinen halusi tuoda julki näkemyksen, että näin pussittelemalla kun laihdutan, niin kilotpa tulevat pamahtaen takaisin kun viimeisen pussiruuan olen nauttinut! Vaikka en saisi, niin hiemanhan minä annoin itseni lannistua moisesta... Kuitenkin pidän itseäni ihan normaaliälyisenä, vaikka joissakin asioissa olen Nalle Puhin tapaan karhu, jolla on hyvin pienet aivot. Ymmärränhän minä, että pussittelu ei ole mikään loppuelämän ratkaisu ja edessäni on kokonaisvaltainen elämäntaparemppa! Nyt laihdutan aluksi pikavauhtia, sitten siirryn muihin keinoihin opettelemaan sitä loppuelämää, johon ei läskimakkaramaha ja paksut posket kuulu! Laihdutustapa vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti kilot sulavat, mutta loppuelämä vaikuttaa siihen miten ne pysyvät poissa. Joten epäilijöille näytän alahampaita ja heistä saan yhä isomman uhon jatkamiseen. Njäänjää!
Karhuherralle kaikki kiitokset kahdesta asiasta: Ensiksi siitä, että rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen, eikä koskaan ole painostanut tai edes vihjannut minua laihdutuksen suuntaan <3 Ja toisenni kiitoksen hän ansaitsee siitä, että jaksaa uskoa minuun ja kannustaa tässä projektissa. Ylpeänä voin kertoa, että minun projektini innostamana Karhuherra poltti viimeisen tupakkansa viikko sitten! Molemmilla on suurin haaste siinä, että on tekemättä jotain. Ei uskoisi, kuinka vaikeaa sekin voi olla, tekemättömyys. Mutta päivä ja tunti kerrallaan, muuta ei voi itseltään vaatia!
Lopuksi sanat Uppo-Nallen hyvältä ystävältä Laulavalta Lintukoiralta:
"Jos omalle tontille kakkaat, ei tule luoksesi rakkaat.
Jos viereiselle tontille kakkaat, heti saapuvat luoksesi rakkaat."
Ihanaa loppuviikkoa kaikenkarvaisille ja kaikenkokoisille Ystävilleni siellä informaation valtateillä!
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Ihanaa Leijonat!
Kisastudioterveisiä Karhuperheestä! Toivottavasti kaikilla oli yhtä rattoisa viikonloppu kuin allekirjoittaneella! Perjantai vietettiin siivouspuuhien merkeissä, sillä lauantai oli meillä yhtä juhlaa. Ensin vietettiin lasten synttärijuhlia pitkän kaavan mukaan, kun kaksi vanhinta karhunpentua täyttää vuosia muutaman päivän välein näin toukokuussa. Sitten illalla pistettiinkin naisporukalla maailma paremmaksi kuohuviinin siivittämänä. Palkitsin itseni reilun kolmen viikon tiukasta painonpudotusurakasta syömällä kaikenlaista herkullista juhlien kunniaksi, ja tosiaan kuohuviiniä ja kermalikööriä tuli maisteltua. Mutta liikuntaahan harrastinkin sitten runsaasti, kun ihanien naisten kanssa tanssimme aamun tunneille saakka!
Koska tiesin jo kuukausi sitten moisen juhlaviikonlopun olevan edessä, olin päättänyt, että se on minun laihdutusvapaaviikonloppuni. Samalla palkitsin itseni hyvästä alusta, nyt on mukava jatkaa taas huomenna supertiukasti! Puntarissa kävin siksi jo perjantaina, että en halunnut mahdollisin suolalisän vääristävän hyvää pudotustulosta. Seuraavan kerran käyn sitten viikon kuluttua maanantaina, kun takana on viikko nutrilett-haastettani. Huomiseksi on pirtelö- ja soppapussukat valittu, 5 pientä pussia ja muutama porkkana - siinäpä kulinaarista ilotulitusta kerrakseen! Lähettäkäähän tsemppiajatuksia tännepäin, kaikki lisäpotku tulee tarpeeseen seuraavien kolmen viikon aikana. Laittelen alkuviikosta tunnelmia pussittelun tiimoilta! Nyt lähden väsyneenä, mutta äärimmäisen onnellisena kannustamaan Ihanat Leijonat maailmanmestaruuteen!
Voitonhuuruista viikkoa sinne kotikatsomoihin, toreille ja turuille!
Koska tiesin jo kuukausi sitten moisen juhlaviikonlopun olevan edessä, olin päättänyt, että se on minun laihdutusvapaaviikonloppuni. Samalla palkitsin itseni hyvästä alusta, nyt on mukava jatkaa taas huomenna supertiukasti! Puntarissa kävin siksi jo perjantaina, että en halunnut mahdollisin suolalisän vääristävän hyvää pudotustulosta. Seuraavan kerran käyn sitten viikon kuluttua maanantaina, kun takana on viikko nutrilett-haastettani. Huomiseksi on pirtelö- ja soppapussukat valittu, 5 pientä pussia ja muutama porkkana - siinäpä kulinaarista ilotulitusta kerrakseen! Lähettäkäähän tsemppiajatuksia tännepäin, kaikki lisäpotku tulee tarpeeseen seuraavien kolmen viikon aikana. Laittelen alkuviikosta tunnelmia pussittelun tiimoilta! Nyt lähden väsyneenä, mutta äärimmäisen onnellisena kannustamaan Ihanat Leijonat maailmanmestaruuteen!
Voitonhuuruista viikkoa sinne kotikatsomoihin, toreille ja turuille!
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Siinä ne nyt sitten ovat!
Aamusella se tapahtui, postimies kuljetti kotiovelle minun Nutrilett kurimukseni! Laatikollinen ruuankaltaisia pölyvalmisteita täsmäaseeksi ihranvastaiseen taisteluun. Tässä kaikki mitä minä suuhuni laitan 16.5.-5.6. Mitä nyt pari hassua porkkanaa tms. vihannesta päivässä saan rouskuttaa lisäksi. Hullu kai olen, mutta odotan jo ihan innolla!
tiistai 10. toukokuuta 2011
Testing testing!
Nythän minua lykästi! Bongasin reilu viikko takaperin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ilmoituksen/mainoksen, jossa etsittiin henkilöitä nutrilett tuotteiden testiryhmään. Ryhmään haettiin myös netin kautta ja minähän nutrilett fanina laitoin tietenkin hakemuksen vetämään. Ja suureksi yllätyksekseni tänään tipahti sähköiseen postilaatikkooni viesti, että minutpa on valittu yhdeksi kymmenestä testaajasta! Käytännössä se meinaa, että elän tulevat kolme viikkoa 16.5. alkaen nutrilett vlcd (linkki: very low calory diet) pirtelöillä saaden energiaa 550kcal päivässä! Pirtelöiden lisäksi voin nauttia vain kohtuudella kasviksia ja kalorittomia juomia (Hei, olen Karhurouva ja olen Pepsi max -holisti!). Raportoin sitten internetissä ja keskustelupalstalla kokemuksistani tämän kolmeviikkoisen kuluessa. Tulee varmasti rankkaa, mutta luulenpa, että tulokset sitten palkitsevat ja tekevät pinnistelystä kaiken vaivannäön arvoista!
Olen kyllä valtavan innoissani tästä mahdollisuudesta! Ihan jo siksi, että olisin muutenkin halunnut jatkaa nutraamista, mutta mietiskelin, että raaskinko sittenkään ostaa pusseja jatkuvasti. Ne kun eivät ole kuitenkaan ihan ilmaista lystiäkään. Vaikkakin mielestäni ovat ehdottomasti hintansa arvoisia, olen aivan faniutunut kuinka helpolla niiden avulla laihdutukseen saa puhtia ja kilot senkun karisevat! Tämän viikon pidän pienimuotoista paussia nutraamisesta, jottei kolme viikkoa pelkällä pirtelöllä tule ihan liian raskaaksi henkisesti. Ja teen niin myös siksi, että rakas Karhuherra kantaa huolta rouvansa terveydestä ja vaatii minua hellittämään hiukan ennen todellista tulikoetta. Todennäköisesti teen niin, että aamupäivät nutrailen mutta sitten iltapäivällä syön vähän kotiruokaa, kun koko perheen kesken istutaan päivälliselle. Niin ja lauantaina pidän kevätkauden avajaisia likkakavereiden kanssa ja nautin pari (kymmentä?) lasillista kuohuviiniä... Tämän viikon pudotuksesta en siis odota ihan edellisen kaltaista huimaa tulosta, mutta uskon, että suunta pysyy kuitenkin alaspäin suuntaavana...
Elämme jännittäviä aikoja ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaksinumeroinen painolukema täältä tullaan :)
Olen kyllä valtavan innoissani tästä mahdollisuudesta! Ihan jo siksi, että olisin muutenkin halunnut jatkaa nutraamista, mutta mietiskelin, että raaskinko sittenkään ostaa pusseja jatkuvasti. Ne kun eivät ole kuitenkaan ihan ilmaista lystiäkään. Vaikkakin mielestäni ovat ehdottomasti hintansa arvoisia, olen aivan faniutunut kuinka helpolla niiden avulla laihdutukseen saa puhtia ja kilot senkun karisevat! Tämän viikon pidän pienimuotoista paussia nutraamisesta, jottei kolme viikkoa pelkällä pirtelöllä tule ihan liian raskaaksi henkisesti. Ja teen niin myös siksi, että rakas Karhuherra kantaa huolta rouvansa terveydestä ja vaatii minua hellittämään hiukan ennen todellista tulikoetta. Todennäköisesti teen niin, että aamupäivät nutrailen mutta sitten iltapäivällä syön vähän kotiruokaa, kun koko perheen kesken istutaan päivälliselle. Niin ja lauantaina pidän kevätkauden avajaisia likkakavereiden kanssa ja nautin pari (kymmentä?) lasillista kuohuviiniä... Tämän viikon pudotuksesta en siis odota ihan edellisen kaltaista huimaa tulosta, mutta uskon, että suunta pysyy kuitenkin alaspäin suuntaavana...
Elämme jännittäviä aikoja ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaksinumeroinen painolukema täältä tullaan :)
maanantai 9. toukokuuta 2011
JES!!!
Puntarissa käyty, tämän viikon tulos oli mielestäni parempi kuin hyvä eli -2,2kg! Tämän voimalla jaksaa taas mainiosti jatkaa, etenkin kun vaatteissa alkaa jo tuntea putoamisen vaikutukset! Ja olo on mita mainioin, virtaa riittää ja mieli on höyhenen kevyt. Sisälläni asuva laiheliini selvästikin pyrkii pintaan :))
Ihanaa ja lämmintä viikkoa kaikille!
Ihanaa ja lämmintä viikkoa kaikille!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Aurinkoista äitienpäivää
Äitienpäivä alkaa olla lopuillaan, onkin ollut mukava päivä, joka on samalla esikoiskarhunpoikasen 6v synttäripäivä. Vaikka muuten olo on auvoisa, niin ruuan suhteen olen ristiriitaisin tuntein... aamupalalla söin ensimmäisen voileipäni kolmeen viikkoon, omatekemää leipää leipäkoneesta, nam nam. Lounaaksi söin (vauvojen lautaselta!) vähän pastaa lihapullakastikkeella ja siitä tuli superkova morkkis vaikka periaatteessa olin sopinut itseni kanssa, että viikonloppuisin syön vähän normaalimmin. Mutta pahin moraalinen krapulani koskee herkkuja, joita nautiskelin auringonpaisteessa pihamaalla. Oltiin kutsuttu äitienpäivän kunniaksi koolle oma äitini, anoppi sekä isoäitini. Ja tottahan minun kätevänä emäntänä piti tehdä herkkuja kaffepöytään, jonka katoin valkoisen liinan ja valkovuokkojen kera pihalle, omenapuiden katveeseen. Tarjolla oli esimerkiksi tex mex piirasta (jauhelihasta) ja ihana unelmakääretorttu pätkisrahkatäytteellä. Söin sitten juhlan kunniaksi 2 pientä palaa piirasta ja samoin 2 ohutta siivua kääretorttua - voi pyhä jysäys miten herkullisia ne olivatkaan! Mutta nyt ahistaa, että menikö viikon uurastus nyt aivan harakoille, reisille, metsään ja ties minne! Jotenkin olen yrittänyt järkeillä, että jättämällä päivällisen ja iltapalan väliin (no ehkä yksi cracotte ja kevyt mehukeittoa ennen unillemenoa) saan kalorimäärän pidettyä jotenkin inhimillisissä lukemissa...
Tunnustettakoon nyt sitten kun aloitin, että eilen lipsuin kaloreista sen verran, että maiskuttelin pienen tuokkosellisen maissi nachoja... kalorit pitäisi täsmätä, mutta se suola, se suola :( No huomennahan on totuuden hetki, saan nähdä onko miten paljon tiukennettava myös näitä vähän vapaampia viikonloppuja. Toinen asia, mikä luultavasti tulee eteen on punnituspäivän vaihtaminen tiistaille. Saan maanantaina karisteltua viikonlopun mahdolliset synnit elimistöstä ja puntarin näyttämään vähän totuudenmukaisemmin. Tosin pitkässä matkassa pienet heilahteluthan ovat vain pilkunviilausta, eli kunhan suunta on alaspäin niin hyvä tulee. Huomista punnitusta odotan hieman pelonsekaisella innolla!
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille!
Tunnustettakoon nyt sitten kun aloitin, että eilen lipsuin kaloreista sen verran, että maiskuttelin pienen tuokkosellisen maissi nachoja... kalorit pitäisi täsmätä, mutta se suola, se suola :( No huomennahan on totuuden hetki, saan nähdä onko miten paljon tiukennettava myös näitä vähän vapaampia viikonloppuja. Toinen asia, mikä luultavasti tulee eteen on punnituspäivän vaihtaminen tiistaille. Saan maanantaina karisteltua viikonlopun mahdolliset synnit elimistöstä ja puntarin näyttämään vähän totuudenmukaisemmin. Tosin pitkässä matkassa pienet heilahteluthan ovat vain pilkunviilausta, eli kunhan suunta on alaspäin niin hyvä tulee. Huomista punnitusta odotan hieman pelonsekaisella innolla!
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille!
perjantai 6. toukokuuta 2011
Kilonkarkoituksen alkutaival
Niin se sitten alkoi, se kilonkarkoitusprojekti. Tai oikeastaan käytännössä se alkoi jo noin kolme viikkoa sitten kun alkoi päässä kuulua hiljaista mutta päättäväistä surinaa. Siellä raksutti tieto siitä, että tällaisena olen kävelevä aikapommi, joka vain odottaa räjähtämistä. Verenpaineet jo koholla, mitähän seuraavaksi? Ikääkin jo 33 vuotta, joten eipä tässä enää suunta voi olla kuin alaspäin, jos jotain en tee. Myönnettiin Karhuherran kanssa se molemmat, että herkkumopo oli pahasti lähtenyt käsistä ja muutenkin annoskoot senkun suurenivat. Kuvittelen ainakin olevani hyvä kokki ja arkiruokakin meillä on aina ollut huippuhyvää. Ja pitäähän sitä pöperöä syödä, kun vaivan on sen eteen nähnyt!
Tiesin, että annosten pienentäminen ja herkuttelun lopettaminen on minulle tosi vaikeaa, jos en laita toviksi niin sanotusti kerrasta poikki. Joten lauantaina 16.4. kannoin kaupasta nutrilett aloituspakkauksen (vlcd tuotteita) ja aloin suunnitella. Sunnuntaina vähän keventelin, ja lopulta maanantaina 18.4. starttasin tiukan linjan. Vieroitusoireita osasin odottaa, sillä erityisesti suklaaseen olin suorastaan kasvanut kiinni! Mutta olin yllättynyt, miten vähän vaikeuksia alussa oli. Söin pakkauksen ohjeiden mukaan vain pienillä muutoksilla, jättäen esim. jälkiruokavanukkaan väliin päivällisellä. Kaloreita päivässä kertyi siten noin 800, pikkuista vaille. Ja olo alkoi piristyä kummasti! Pelkästään se tieto, että teen omalle voinnilleni jotain suuremmoisen hyvää sai minut puhkumaan intoa ja suorastaan hehkumaan! Viikonlopun tullen herkuttelin vähän, sillä alusta asti olin päättänyt, että karkki/herkkupäivä on oltava, että en henkisesti aja itseäni ihan loppuun. Ja kuinka ollakkaan, määrät pysyivät kohtuudessa tällä kertaa ja sunnuntain tullen kevyt linja taas jatkui ilomielin.
Projektia helpottamaan laadin itselleni "taisteluvihon", jonne laadin painonseurantaa varten graafisen taulukon, seurantalomakkeen ja ruokapäiväkirjan. Päätin punnituspäiväkseni maanantain, jolloin heti aamusta hypähdän vaa'alle ja tuijotan totuutta silmiin. Ja niinpä maanantaina 4.5. eli tasan kahden viikon kuluttua aloittamisesta sainkin kirjata pudotukseksi tasan 3kg. Se vastaa kuulkaa ystävät kuutta (6!) paketillista voita jo pois tästä ruhosta, ei mikään pikkujuttu! Vaikka onkin vain pienen pieni pisara elämäni ihrameressä, sain tuosta pudotuksesta mahtavasti tsemppiä jatkaa. Ja jatkanut olen, syöden noita ateriakorvikkeita noin 700-800kcal edestä vuorokaudessa. Ja voinut hyvin, ollut hyvällä mielellä ja nauttinut elämästäni!
Jos osaan, laadin tännekin helppolukuisen pudotusseurannan. Kärsivällisyyttä rakkaat lukijat, opettelen vasta :) Aurinkoista päivää!
Tiesin, että annosten pienentäminen ja herkuttelun lopettaminen on minulle tosi vaikeaa, jos en laita toviksi niin sanotusti kerrasta poikki. Joten lauantaina 16.4. kannoin kaupasta nutrilett aloituspakkauksen (vlcd tuotteita) ja aloin suunnitella. Sunnuntaina vähän keventelin, ja lopulta maanantaina 18.4. starttasin tiukan linjan. Vieroitusoireita osasin odottaa, sillä erityisesti suklaaseen olin suorastaan kasvanut kiinni! Mutta olin yllättynyt, miten vähän vaikeuksia alussa oli. Söin pakkauksen ohjeiden mukaan vain pienillä muutoksilla, jättäen esim. jälkiruokavanukkaan väliin päivällisellä. Kaloreita päivässä kertyi siten noin 800, pikkuista vaille. Ja olo alkoi piristyä kummasti! Pelkästään se tieto, että teen omalle voinnilleni jotain suuremmoisen hyvää sai minut puhkumaan intoa ja suorastaan hehkumaan! Viikonlopun tullen herkuttelin vähän, sillä alusta asti olin päättänyt, että karkki/herkkupäivä on oltava, että en henkisesti aja itseäni ihan loppuun. Ja kuinka ollakkaan, määrät pysyivät kohtuudessa tällä kertaa ja sunnuntain tullen kevyt linja taas jatkui ilomielin.
Projektia helpottamaan laadin itselleni "taisteluvihon", jonne laadin painonseurantaa varten graafisen taulukon, seurantalomakkeen ja ruokapäiväkirjan. Päätin punnituspäiväkseni maanantain, jolloin heti aamusta hypähdän vaa'alle ja tuijotan totuutta silmiin. Ja niinpä maanantaina 4.5. eli tasan kahden viikon kuluttua aloittamisesta sainkin kirjata pudotukseksi tasan 3kg. Se vastaa kuulkaa ystävät kuutta (6!) paketillista voita jo pois tästä ruhosta, ei mikään pikkujuttu! Vaikka onkin vain pienen pieni pisara elämäni ihrameressä, sain tuosta pudotuksesta mahtavasti tsemppiä jatkaa. Ja jatkanut olen, syöden noita ateriakorvikkeita noin 700-800kcal edestä vuorokaudessa. Ja voinut hyvin, ollut hyvällä mielellä ja nauttinut elämästäni!
Jos osaan, laadin tännekin helppolukuisen pudotusseurannan. Kärsivällisyyttä rakkaat lukijat, opettelen vasta :) Aurinkoista päivää!
Läskinlähdetysloitsu
Sula läski lyllymästä,
liha liika lellumasta,
ihra kaikkoa kavala,
suksi suohon selluliitti!
Makeassa on majasi,
virus vinha viinerissä,
rasvaisessa on kotisi,
voikkoleivän makkarassa.
Mene kinkku matkoihisi,
suden suuhun paksu reisi!
Parempi minun elellä,
kepeänä kepsutella,
kun ei perä maata laahaa,
raavi maantietä takamus.
*******
liha liika lellumasta,
ihra kaikkoa kavala,
suksi suohon selluliitti!
Makeassa on majasi,
virus vinha viinerissä,
rasvaisessa on kotisi,
voikkoleivän makkarassa.
Mene kinkku matkoihisi,
suden suuhun paksu reisi!
Parempi minun elellä,
kepeänä kepsutella,
kun ei perä maata laahaa,
raavi maantietä takamus.
*******
Tästä se lähtee!
Tervetuloa Karhurouvan blogiin! Koska liha on heikko ja etenkin allerkirjoittaneella lähtee herkästi lipsumaan, ajattelin tehdä kilojenkaristuksesta edes hieman julkisen. Jospa sisäisen draivin lisäksi pelko kasvojen menettämisestä ajaisi minua eteenpäin. Tarkoitus on voittaa jo pitkälti toistakymmentä vuotta jatkunut sota, eli kaikki apu tulee tarpeeseen. Tietystihän on se riski, että kukaan ei lue tahi kommentoi turinointiani ja ajatukseni leijuvat kyberavaruudessa kaikessa hiljaisuudessa. Mutta sen riskin otan mieluusti, ja sitäpaitsi kuluuhan tässä kirjoitustyössäkin jokunen kalori!
Alkuun kerron taustoja itsestäni ihan lyhyesti, myöhemmin varmasti tulen pureutumaan syvällisemmin kilojeni taustoihin ja elämäntapojeni virheellisyyteen. Liikakiloja on vuosien saatossa kertynyt jo lähes 50 (punastuttaa ja hävettää ihan kirjoittaa tuo lukema) joista viimeiset noin 10 ovat seurausta raskausajan jälkeisestä herkuttelumaniasta. Pienin karhunpennuista syntyi loppuvuodesta ja silloin lähti totaalisesti lapasesta herkuttelu tässä talossa. Karhuherra toimi erinomaisena rikostoverina ja agitaattorina himoiten itsekin herkkuja illasta toiseen. Eli heti kun jäkikasvun pää vain hipaisi tyynyä, alkoi vanhemmilla mässäysfestivaalit vailla vertaa. Jos mitään mässättävää ei löytynyt, sitä lähdettiin vartavasten hakemaan. Oli sipsiä, dippiä, suklaata, irtokarkkeja... vain mielikuvitus oli rajana! Kun huomattiin, että yksi dippikastike hupeni liian nopeasti, seuraavalla kerralla ostettiinkin kaksi! No kuinkas kävi? Minulle kertyi kiloja niin, että paukkui mutta Karhuherra säilytti sorjan vartensa. Liekö fyysisellä palkkatyöllä osuutta asiaan, vaikka enpä minäkään aivan jouten neljän ipanan kanssa ole ollut. Olen vaan sitä sorttia, että kun kävelenkin herkkupuodin ohi niin reidet leviää niin, että rutina kuuluu.
Kun sitten lääkärintarkastuksessa verenpaineet olivat pilvissä ja äitiyspöksyt kiristelivät päällä vielä 4kk synnytyksestä, totesin, että nyt riittää. Kertakaikkiaan en voi tehdä itselleni näin, saati ihanaisille lapsilleni! Minulla on onni ja etuoikeus kasvattaa neljää tyttölasta tähän maailmaan. Heistä toivoisin terveitä ja hyvinvoivia nuoria naisia, joten kuinka voin sallia sen, että kotoa saavat tällaisen esimerkin. Olen saanut opetettua terveellisen ruokailun perusteet, sillä päiväsaikaan meillä syödään terveellistä kotiruokaa. Mutta ristiriitahan siinä on, jos äiti on iso kuin norsu ja terveyskin rakoilee. Ja niin se sitten kohta kolme viikkoa sitten alkoi, taisteluni kiloja vastaan! Se miten ja millä tuloksilla onkin jo eri tarina...
Alkuun kerron taustoja itsestäni ihan lyhyesti, myöhemmin varmasti tulen pureutumaan syvällisemmin kilojeni taustoihin ja elämäntapojeni virheellisyyteen. Liikakiloja on vuosien saatossa kertynyt jo lähes 50 (punastuttaa ja hävettää ihan kirjoittaa tuo lukema) joista viimeiset noin 10 ovat seurausta raskausajan jälkeisestä herkuttelumaniasta. Pienin karhunpennuista syntyi loppuvuodesta ja silloin lähti totaalisesti lapasesta herkuttelu tässä talossa. Karhuherra toimi erinomaisena rikostoverina ja agitaattorina himoiten itsekin herkkuja illasta toiseen. Eli heti kun jäkikasvun pää vain hipaisi tyynyä, alkoi vanhemmilla mässäysfestivaalit vailla vertaa. Jos mitään mässättävää ei löytynyt, sitä lähdettiin vartavasten hakemaan. Oli sipsiä, dippiä, suklaata, irtokarkkeja... vain mielikuvitus oli rajana! Kun huomattiin, että yksi dippikastike hupeni liian nopeasti, seuraavalla kerralla ostettiinkin kaksi! No kuinkas kävi? Minulle kertyi kiloja niin, että paukkui mutta Karhuherra säilytti sorjan vartensa. Liekö fyysisellä palkkatyöllä osuutta asiaan, vaikka enpä minäkään aivan jouten neljän ipanan kanssa ole ollut. Olen vaan sitä sorttia, että kun kävelenkin herkkupuodin ohi niin reidet leviää niin, että rutina kuuluu.
Kun sitten lääkärintarkastuksessa verenpaineet olivat pilvissä ja äitiyspöksyt kiristelivät päällä vielä 4kk synnytyksestä, totesin, että nyt riittää. Kertakaikkiaan en voi tehdä itselleni näin, saati ihanaisille lapsilleni! Minulla on onni ja etuoikeus kasvattaa neljää tyttölasta tähän maailmaan. Heistä toivoisin terveitä ja hyvinvoivia nuoria naisia, joten kuinka voin sallia sen, että kotoa saavat tällaisen esimerkin. Olen saanut opetettua terveellisen ruokailun perusteet, sillä päiväsaikaan meillä syödään terveellistä kotiruokaa. Mutta ristiriitahan siinä on, jos äiti on iso kuin norsu ja terveyskin rakoilee. Ja niin se sitten kohta kolme viikkoa sitten alkoi, taisteluni kiloja vastaan! Se miten ja millä tuloksilla onkin jo eri tarina...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)