Ruokamiettehiä

Hei, olen Karhurouva ja olen ruokaholisti. Mitäpä sitä sen kummemmin kiertelemään, ruoka on minulle samankaltainen ongelma kuin alkoholi tai muut päihteet niitä väärinkäyttäville. Olen paljon miettinyt tätä omaa vääristynyttä ruokasuhdettani, mutta en usko, että koskaan selvitän mistä se johtuu. Eikä sillä ehkä ole väliäkään, kunhan asiaan tulee muutos.

Olen kasvanut karjalaislähtöisessä suvussa, jossa ruoka oli avain ja ratkaisu kaikkeen. Taitaa olla tuttua muillekin täällä suomenmaassa. Oli sitten rippijuhlat, häät, hautajaiset, päättäjäiset, läksiäiset tai mitkä tahansa kissanhirttäjäiset, niin pääpaino on hyvällä ruualla ja pitopöydät notkuvat herkkujen painosta. Eikä siinä mitään, juhlat juhlana. Mutta minä ruokaholistina jalostin asian askeleen pidemmälle ja palkitsin itseni hyvällä ruualla tai herkuilla mitä pienimmästäkin saavutuksesta. Rankka työpäivä, huonot yöunet, hyvä telkkariohjelma tai vaikkapa siivouspäivä ansaitsivat toki suklaalevynsä. Jos edessä oli jotain mukavaa, kuten retki ostoskeskukseen, en voinut olla miettimättä, mitä ja missäs syödään. Ja auta armias, jos ilmassa oli alakuloa tai kinaa Karhuherran kanssa, paha mieli vaati järeät eväät! Jos jääkaappiin oli jäänyt jotain hyvää ruokaa tai jälkkäriä, voin vannoa, että hiljaisena hetkenä kuulin jääkaapista vaimean, mutta vastustamattoman kutsun: "syö minut". Hyvä ruoka ja herkut ovat siis aina olleet minulle avain hyvään mieleen ja hetkelliseen euforiaan. Ja kuten kunnon holisti, seuraavana päivänä kannoin asiasta murhetta ja suurta syyllisyyttä. Sanoin itselleni ja usein ääneenkin, että tässä ei ole mitään järkeä. Mutta kuten sairaudenkuvaan kuuluu, ei lopettaminen ole ihan niin yksinkertaista.

Olen äärimmäisen tyytyväinen siitä, että sain osallistua tähän nutrilett-testiryhmään. Tällä kertaa alku oli ollut mahtava jo omillanikin, mutta nyt viimeistään olen ollut pakotettu miettimään jokainen suupalani ja se, miksi sen syön. Ja olen huomannut sen minkä jo tiesinkin sisimmässäni, että suurimmaksi osaksi syön mielihaluuni, en nälkääni. Mutta mielihalujen voimakkuus ja kiihkeys on yllättänyt itsenikin! Tunnen lähes fyysistä pahoinvointia ja pakkoa työntää hyvältä tuoksuva herkkupala suuhuni, kun tarjoan ruokaa Karhunpennuille tai kun Karhuherra herkuttelee joskus iltaisin. Olen oppinut kysymään itseltäni "tarvitsenko tätä oikeasti". Ja olen oppinut sanomaan ei, vaikka testiryhmäläisenä se on myös pakollista. Mutta uskon ainakin, että tämän urakan jälkeen osaan kieltäytyä myös tulevaisuudessa.

Punnitustulos tältä viikolta on aivan suunnaton kannustin, nyt on oikea suunta ja mahtava draivi päällä! En osaisi enää kuvitella muunlaista elämäntapaa, kuin tämä laihduttajan rooli. Joskus on tietenkin sen aika, että harjoittelen tasapainoisen elämäntavan ja laihdutuksen sijaan ylläpidän tervettä kehoa. Mutta siihen on todella pitkä aika, nyt mennään tätä alamäkeä riemusta kiljahdellen! Viimeinkin syön elääkseni, en elä syödäkseni!

Höyhenenkevyttä viikonalkua ♥

Leijonista viis, TÄMÄ on ihanaa!!!

En malta olla teille kertomatta, vaikka viralliseen punnitukseen on vielä muutamia päiviä... mutta aamulla kävin hakemassa motivaatiota vaa'alta ja mitä minun väsyneet silmäni näkivätkään: eka kymppi pudotettu! Voi tätä ilon ja riemun päivää, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua! Eilen illalla oli hieman vaikeaa, meinasi olla Karhurouvalla itku silmässä kun niin kovasti teki mieli herkkuja, vaikka nälkä ei edes ollut. Mutta tämä auttaa jaksamaan taas eteenpäin kuin höyryjuna, tässä ei jarruteta nyt pätkääkään! Askel on tänään höyhenen kevyt ja hymy korvissa, on tämä sen verran suuri saavutus minulle.

Voitonriemuisaa alkavaa viikonloppua ystäväni siellä kotikatsomoissa :)

Puntaritunnelmia

Erinomaisen keveää maanantaita! Aamupunnituksen tuloksen kävinkin intopiukkana päivittämässä sivupalkkiin, mutta ihanat karhunpennut pitivät sen verran kiireisenä tänä aamuna, että pidempiin turinoihin ehdin varastaa pari minuuttia vasta nyt. Ja kuinka mukava tulos minulle suotiinkaan, yhteispudotus on jo lähes 9kg! Olen aivan karvan päässä ensimmäisestä kympistä, joka on se ensimmäinen henkinen tavoite. Siitä ei olekaan enää kuin pienen pieni matka sitten siihen oikeaa huippuhetkeen, kun vaaka näyttää alle 100kg.

Nutraaminen on sujunut varsin mainioissa tunnelmissa, lukuunottamatta parin illan järjetöntä himojen ilotulitusta! Tuoksut tuoksuvat nyt voimakkaammin kuin koskaan, sillä koskaan ennen ei kylmä nakki ole tuoksunut näin houkuttelevalta. Karhuherra pelkääkin jo, että eräänä kauniina yönä hän herää siihen, että järsin hänen käsivarttaan! Mutta totta puhuakseni, ei tämä ole niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Vaikka myönnän kyllä senkin, että jos en osallistuisi testiryhmään, olisin varmasti eilen sortunut maistelemaan pikkuisen grilliherkkuja, joita loihdin muulle Karhukoplalle. Mutta tämän kuurin ja sen jälkeisen muun keventelyn takuuvarmana opetuksena on se, että pienelläkin määrällä voi tulla kylläiseksi ja onnelliseksi! Mahalaukkuni on jo aivan olematon entiseen jätesäkin kokoonsa verrattuna, mikä on kerrassaan mainiota. Ja tänään laitoin päälleni vaatteet, jotka eivät mahtuneet päälle vielä huhtikuussa, kun sovittelin kesävaatteita! Se jos mikä on paras palkinto! Tätä tahtoo lisää ja tiukan linjan vetäminen on taas henkisesti lasten leikkiä, kun askel kevenee päivä päivältä ja itsetunto nousee kohisten. Tulevaisuus ja minäkuva näyttävät taas valoisalta. Vaikka ulkomuoto ei vielä radikaalisti ole muuttunut, saan tolkuttomasti voimaa siitä tunteesta, että mussa on sitä kuuluisaa munaa tehdä asoille jotain. Leuka pystyyn ja kohti uuden viikon haasteita katse positiivisissa asioissa negatiivisten sijaan. Oheinen musiikkipätkä on eräästä minun elokuvasuosikeistani, se kiteyttääkin mukavasti sen, mikä on tärkeintä: katsoa aina elämän valoisia puolia! Aurinkoista viikkoa!

Väliaikaraportti

Hyvää ja kaunista huomenta kaikille tasapuolisesti! Tänään on mun täysnutraukseni kuudes päivä ja hanimuuni on ainakin hetkellisesti ohi. Eilinen ilta oli vaikeahko ja sama tunne jatkuu tänä kauniina lauantai aamuna. Nälkä on ollut nousujohteista, mutta sen kanssa on pystynyt vielä elämään ja se on mennyt ohi melko helposti juomalla. Mutta mieliteot ovat vallanneet minun ruumiini, mieleni ja sieluni. Vielä en näe unia ruuasta, mutta olen kuin Pavlovin koira ja alan erittää kuolaa kun vain kävelenkin jääkaapin ohitse! Olen varma, että kuurouduin hetkellisesti eilen, kun Karhuherra söi minua vastapäätä ihanan tuoksuista kanaa ja pilahviriisiä... en kuullut mitään, vain kohinaa korvissa, mikä oli luultavasti sisäinen vesiputous sylkirauhasistani! Pysyin kuitenkin lujana, oikeastaan repsahdus ei kaiken tämän himoitsemisen keskellä käy edes mielessä. Tämä on melkoisen hyvä oppitunti ajatellen tulevia vuosiani hoikkana - vaikka mieli tekee, niin ei voi kaikkea ottaa tai kilot palaavat vinkuen.

Nuo tuotteet kyllä ovat yllättäneet positiivisesti, vaikka osasin odottaakin, että eivät mitenkään syömäkelvottomia ole. Ja kun viimein pienet aivoni hoksasivat, että mausteita voi käyttää tuunausapuna, niin siitähän vasta riemu syntyi. Eli kun esimerkiksi kanakeiton kaveriksi lämmittää vähän sallittuja vihanneksia ja roiskaisee sekaan tilkan currya ja thaimaalaista kalakastiketta, niin pöperöhän lähentelee ravintolatasoa. Naminami! Onhan ne pussit vähän surullinen näky täpötäyden jääkaapin vieressa, nuo viisi pussukkaa joissa tämänhetkisen elämäni eliksiirit. Mutta mielessä siintää jo aikana hoikkana, voi sitä ilon ja riemun päivää kun saan ostaa ensimmäiset bikinini pariinkymmeneen vuoteen!

Tässä tälle päivälle valitsemat pussukkani, sekainen valikoima soppaa ja pirtelöä. Maistuis varmaan sullekkin? Toisessa kuvassa komeilee tuunattu kanakeitto parin päivän takaa, ei mitenkään pöllömmän näköinen pöperö. Ja huomatkaa kaunis kristallilasi, josta nautin karpalon makuista kivennäisvettä ;)

Aurinkoista ja railakasta viikonvaihdetta ystäväiset! Niin ja muistakaahan kurkistaa maanantaina miten on ensimmäinen pussitteluviikko Karhurouvalta kiloja karistanut!

Täähän menee mukavasti!

Nyt on pian kolmas tiukanlinjan nutrauspäivä takana ja olen käsittämättömän iloinen koko touhusta! Elimistö taisi tottua jo kevennysvaihteeseen, sillä täähän ei kuulkaas tunnu siinä kuuluisassa missään! Pari kertaa on tullut nälkä, mutta sehän mulla ehtii tämän lauman johtajana tulla muutoinkin, sillä pienet vannoutuneet painonvartijani pitävät minut visusti poissa jääkaapilta päiväsaikaan! Näin iltasella iskee vähän haikea mieli, kun katsoo Karhuherran itsellensä loihtimia voileipiä... mutta tiukkanapysyminen ei ole ainakaan vielä ollut mitenkään vaikeaa! Ja nämä iltapalaksi nauttimani Nutrilett-pirtelöt ovat mukavan makeita, eli pitävät kivasti suurimmat himot poissa. Tapani on ollut erityisesti mun lempparihömppiä katsoessani (täydelliset naiset ja greyn anatomia) hemmotella itseäni suklaalla, sitä tapaa on tavallaan ikävä myös. Mutta se tapa näkyy inhasta peilistä ja valokuvista, eikä kyllä koskaan pääse takaisin elämääni!

Päätin tämän viikon alussa tulla isolle osalle tuttujani ulos laihdutuskaapista, eli kerroin ryhtyneeni moiseen projektiin. Vastaanotto oli kaikinpuolin sellainen kuin toivoin, eli varsin kannustava. Jokunen epäluuloinen halusi tuoda julki näkemyksen, että näin pussittelemalla kun laihdutan, niin kilotpa tulevat pamahtaen takaisin kun viimeisen pussiruuan olen nauttinut! Vaikka en saisi, niin hiemanhan minä annoin itseni lannistua moisesta... Kuitenkin pidän itseäni ihan normaaliälyisenä, vaikka joissakin asioissa olen Nalle Puhin tapaan karhu, jolla on hyvin pienet aivot. Ymmärränhän minä, että pussittelu ei ole mikään loppuelämän ratkaisu ja edessäni on kokonaisvaltainen elämäntaparemppa! Nyt laihdutan aluksi pikavauhtia, sitten siirryn muihin keinoihin opettelemaan sitä loppuelämää, johon ei läskimakkaramaha ja paksut posket kuulu! Laihdutustapa vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti kilot sulavat, mutta loppuelämä vaikuttaa siihen miten ne pysyvät poissa. Joten epäilijöille näytän alahampaita ja heistä saan yhä isomman uhon jatkamiseen. Njäänjää!

Karhuherralle kaikki kiitokset kahdesta asiasta: Ensiksi siitä, että rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen, eikä koskaan ole painostanut tai edes vihjannut minua laihdutuksen suuntaan <3 Ja toisenni kiitoksen hän ansaitsee siitä, että jaksaa uskoa minuun ja kannustaa tässä projektissa. Ylpeänä voin kertoa, että minun projektini innostamana Karhuherra poltti viimeisen tupakkansa viikko sitten! Molemmilla on suurin haaste siinä, että on tekemättä jotain. Ei uskoisi, kuinka vaikeaa sekin voi olla, tekemättömyys. Mutta päivä ja tunti kerrallaan, muuta ei voi itseltään vaatia!

Lopuksi sanat Uppo-Nallen hyvältä ystävältä Laulavalta Lintukoiralta:
"Jos omalle tontille kakkaat, ei tule luoksesi rakkaat.
 Jos viereiselle tontille kakkaat, heti saapuvat luoksesi rakkaat."

Ihanaa loppuviikkoa kaikenkarvaisille ja kaikenkokoisille Ystävilleni siellä informaation valtateillä!

Ihanaa Leijonat!

Kisastudioterveisiä Karhuperheestä! Toivottavasti kaikilla oli yhtä rattoisa viikonloppu kuin allekirjoittaneella! Perjantai vietettiin siivouspuuhien merkeissä, sillä lauantai oli meillä yhtä juhlaa. Ensin vietettiin lasten synttärijuhlia pitkän kaavan mukaan, kun kaksi vanhinta karhunpentua täyttää vuosia muutaman päivän välein näin toukokuussa. Sitten illalla pistettiinkin naisporukalla maailma paremmaksi kuohuviinin siivittämänä. Palkitsin itseni reilun kolmen viikon tiukasta painonpudotusurakasta syömällä kaikenlaista herkullista juhlien kunniaksi, ja tosiaan kuohuviiniä ja kermalikööriä tuli maisteltua. Mutta liikuntaahan harrastinkin sitten runsaasti, kun ihanien naisten kanssa tanssimme aamun tunneille saakka!


Koska tiesin jo kuukausi sitten moisen juhlaviikonlopun olevan edessä, olin päättänyt, että se on minun laihdutusvapaaviikonloppuni. Samalla palkitsin itseni hyvästä alusta, nyt on mukava jatkaa taas huomenna supertiukasti! Puntarissa kävin siksi jo perjantaina, että en halunnut mahdollisin suolalisän vääristävän hyvää pudotustulosta. Seuraavan kerran käyn sitten viikon kuluttua maanantaina, kun takana on viikko nutrilett-haastettani. Huomiseksi on pirtelö- ja soppapussukat valittu, 5 pientä pussia ja muutama porkkana - siinäpä kulinaarista ilotulitusta kerrakseen! Lähettäkäähän tsemppiajatuksia tännepäin, kaikki lisäpotku tulee tarpeeseen seuraavien kolmen viikon aikana. Laittelen alkuviikosta tunnelmia pussittelun tiimoilta! Nyt lähden väsyneenä, mutta äärimmäisen onnellisena kannustamaan Ihanat Leijonat maailmanmestaruuteen!

Voitonhuuruista viikkoa sinne kotikatsomoihin, toreille ja turuille!

Siinä ne nyt sitten ovat!

Aamusella se tapahtui, postimies kuljetti kotiovelle minun Nutrilett kurimukseni! Laatikollinen ruuankaltaisia pölyvalmisteita täsmäaseeksi ihranvastaiseen taisteluun. Tässä kaikki mitä minä suuhuni laitan 16.5.-5.6. Mitä nyt pari hassua porkkanaa tms. vihannesta päivässä saan rouskuttaa lisäksi. Hullu kai olen, mutta odotan jo ihan innolla!

Testing testing!

Nythän minua lykästi! Bongasin reilu viikko takaperin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa ilmoituksen/mainoksen, jossa etsittiin henkilöitä nutrilett tuotteiden testiryhmään. Ryhmään haettiin myös netin kautta ja minähän nutrilett fanina laitoin tietenkin hakemuksen vetämään. Ja suureksi yllätyksekseni tänään tipahti sähköiseen postilaatikkooni viesti, että minutpa on valittu yhdeksi kymmenestä testaajasta! Käytännössä se meinaa, että elän tulevat kolme viikkoa 16.5. alkaen nutrilett vlcd (linkki: very low calory diet) pirtelöillä saaden energiaa 550kcal päivässä! Pirtelöiden lisäksi voin nauttia vain kohtuudella kasviksia ja kalorittomia juomia (Hei, olen Karhurouva ja olen Pepsi max -holisti!). Raportoin sitten internetissä ja keskustelupalstalla kokemuksistani tämän kolmeviikkoisen kuluessa. Tulee varmasti rankkaa, mutta luulenpa, että tulokset sitten palkitsevat ja tekevät pinnistelystä kaiken vaivannäön arvoista!

Olen kyllä valtavan innoissani tästä mahdollisuudesta! Ihan jo siksi, että olisin muutenkin halunnut jatkaa nutraamista, mutta mietiskelin, että raaskinko sittenkään ostaa pusseja jatkuvasti. Ne kun eivät ole kuitenkaan ihan ilmaista lystiäkään. Vaikkakin mielestäni ovat ehdottomasti hintansa arvoisia, olen aivan faniutunut kuinka helpolla niiden avulla laihdutukseen saa puhtia ja kilot senkun karisevat! Tämän viikon pidän pienimuotoista paussia nutraamisesta, jottei kolme viikkoa pelkällä pirtelöllä tule ihan liian raskaaksi henkisesti. Ja teen niin myös siksi, että rakas Karhuherra kantaa huolta rouvansa terveydestä ja vaatii minua hellittämään hiukan ennen todellista tulikoetta. Todennäköisesti teen niin, että aamupäivät nutrailen mutta sitten iltapäivällä syön vähän kotiruokaa, kun koko perheen kesken istutaan päivälliselle. Niin ja lauantaina pidän kevätkauden avajaisia likkakavereiden kanssa ja nautin pari (kymmentä?) lasillista kuohuviiniä... Tämän viikon pudotuksesta en siis odota ihan edellisen kaltaista huimaa tulosta, mutta uskon, että suunta pysyy kuitenkin alaspäin suuntaavana...

Elämme jännittäviä aikoja ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kaksinumeroinen painolukema täältä tullaan :)

JES!!!

Puntarissa käyty, tämän viikon tulos oli mielestäni parempi kuin hyvä eli -2,2kg! Tämän voimalla jaksaa taas mainiosti jatkaa, etenkin kun vaatteissa alkaa jo tuntea putoamisen vaikutukset! Ja olo on mita mainioin, virtaa riittää ja mieli on höyhenen kevyt. Sisälläni asuva laiheliini selvästikin pyrkii pintaan :))

                                                        Ihanaa ja lämmintä viikkoa kaikille!

Aurinkoista äitienpäivää

Äitienpäivä alkaa olla lopuillaan, onkin ollut mukava päivä, joka on samalla esikoiskarhunpoikasen 6v synttäripäivä. Vaikka muuten olo on auvoisa, niin ruuan suhteen olen ristiriitaisin tuntein... aamupalalla söin ensimmäisen voileipäni kolmeen viikkoon, omatekemää leipää leipäkoneesta, nam nam. Lounaaksi söin (vauvojen lautaselta!) vähän pastaa lihapullakastikkeella ja siitä tuli superkova morkkis vaikka periaatteessa olin sopinut itseni kanssa, että viikonloppuisin syön vähän normaalimmin. Mutta pahin moraalinen krapulani koskee herkkuja, joita nautiskelin auringonpaisteessa pihamaalla. Oltiin kutsuttu äitienpäivän kunniaksi koolle oma äitini, anoppi sekä isoäitini. Ja tottahan minun kätevänä emäntänä piti tehdä herkkuja kaffepöytään, jonka katoin valkoisen liinan ja valkovuokkojen kera pihalle, omenapuiden katveeseen. Tarjolla oli esimerkiksi tex mex piirasta (jauhelihasta) ja ihana unelmakääretorttu pätkisrahkatäytteellä. Söin sitten juhlan kunniaksi 2 pientä palaa piirasta ja samoin 2 ohutta siivua kääretorttua - voi pyhä jysäys miten herkullisia ne olivatkaan! Mutta nyt ahistaa, että menikö viikon uurastus nyt aivan harakoille, reisille, metsään ja ties minne! Jotenkin olen yrittänyt järkeillä, että jättämällä päivällisen ja iltapalan väliin (no ehkä yksi cracotte ja kevyt mehukeittoa ennen unillemenoa) saan kalorimäärän pidettyä jotenkin inhimillisissä lukemissa...

Tunnustettakoon nyt sitten kun aloitin, että eilen lipsuin kaloreista sen verran, että maiskuttelin pienen tuokkosellisen maissi nachoja... kalorit pitäisi täsmätä, mutta se suola, se suola :( No huomennahan on totuuden hetki, saan nähdä onko miten paljon tiukennettava myös näitä vähän vapaampia viikonloppuja. Toinen asia, mikä luultavasti tulee eteen on punnituspäivän vaihtaminen tiistaille. Saan maanantaina karisteltua viikonlopun mahdolliset synnit elimistöstä ja puntarin näyttämään vähän totuudenmukaisemmin. Tosin pitkässä matkassa pienet heilahteluthan ovat vain pilkunviilausta, eli kunhan suunta on alaspäin niin hyvä tulee. Huomista punnitusta odotan hieman pelonsekaisella innolla!

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille!

Kilonkarkoituksen alkutaival

Niin se sitten alkoi, se kilonkarkoitusprojekti. Tai oikeastaan käytännössä se alkoi jo noin kolme viikkoa sitten kun alkoi päässä kuulua hiljaista mutta päättäväistä surinaa. Siellä raksutti tieto siitä, että tällaisena olen kävelevä aikapommi, joka vain odottaa räjähtämistä. Verenpaineet jo koholla, mitähän seuraavaksi? Ikääkin jo 33 vuotta, joten eipä tässä enää suunta voi olla kuin alaspäin, jos jotain en tee. Myönnettiin Karhuherran kanssa se molemmat, että herkkumopo oli pahasti lähtenyt käsistä ja muutenkin annoskoot senkun suurenivat. Kuvittelen ainakin olevani hyvä kokki ja arkiruokakin meillä on aina ollut huippuhyvää. Ja pitäähän sitä pöperöä syödä, kun vaivan on sen eteen nähnyt!


Tiesin, että annosten pienentäminen ja herkuttelun lopettaminen on minulle tosi vaikeaa, jos en laita toviksi niin sanotusti kerrasta poikki. Joten lauantaina 16.4. kannoin kaupasta nutrilett aloituspakkauksen (vlcd tuotteita) ja aloin suunnitella. Sunnuntaina vähän keventelin, ja lopulta maanantaina 18.4. starttasin tiukan linjan. Vieroitusoireita osasin odottaa, sillä erityisesti suklaaseen olin suorastaan kasvanut kiinni! Mutta olin yllättynyt, miten vähän vaikeuksia alussa oli. Söin pakkauksen ohjeiden mukaan vain pienillä muutoksilla, jättäen esim. jälkiruokavanukkaan väliin päivällisellä. Kaloreita päivässä kertyi siten noin 800, pikkuista vaille. Ja olo alkoi piristyä kummasti! Pelkästään se tieto, että teen omalle voinnilleni jotain suuremmoisen hyvää sai minut puhkumaan intoa ja suorastaan hehkumaan! Viikonlopun tullen herkuttelin vähän, sillä alusta asti olin päättänyt, että karkki/herkkupäivä on oltava, että en henkisesti aja itseäni ihan loppuun. Ja kuinka ollakkaan, määrät pysyivät kohtuudessa tällä kertaa ja sunnuntain tullen kevyt linja taas jatkui ilomielin.

Projektia helpottamaan laadin itselleni "taisteluvihon", jonne laadin painonseurantaa varten graafisen taulukon, seurantalomakkeen ja ruokapäiväkirjan. Päätin punnituspäiväkseni maanantain, jolloin heti aamusta hypähdän vaa'alle ja tuijotan totuutta silmiin. Ja niinpä maanantaina 4.5. eli tasan kahden viikon kuluttua aloittamisesta sainkin kirjata pudotukseksi tasan 3kg. Se vastaa kuulkaa ystävät kuutta (6!) paketillista voita jo pois tästä ruhosta, ei mikään pikkujuttu! Vaikka onkin vain pienen pieni pisara elämäni ihrameressä, sain tuosta pudotuksesta mahtavasti tsemppiä jatkaa. Ja jatkanut olen, syöden noita ateriakorvikkeita noin 700-800kcal edestä vuorokaudessa. Ja voinut hyvin, ollut hyvällä mielellä ja nauttinut elämästäni!

Jos osaan, laadin tännekin helppolukuisen pudotusseurannan. Kärsivällisyyttä rakkaat lukijat, opettelen vasta :) Aurinkoista päivää!

Läskinlähdetysloitsu

Sula läski lyllymästä,
liha liika lellumasta,
ihra kaikkoa kavala,
suksi suohon selluliitti!

Makeassa on majasi,
virus vinha viinerissä,
rasvaisessa on kotisi,
voikkoleivän makkarassa.

Mene kinkku matkoihisi,
suden suuhun paksu reisi!
Parempi minun elellä,
kepeänä kepsutella,
kun ei perä maata laahaa,
raavi maantietä takamus.

    ******* 

Tästä se lähtee!

Tervetuloa Karhurouvan blogiin! Koska liha on heikko ja etenkin allerkirjoittaneella lähtee herkästi lipsumaan, ajattelin tehdä kilojenkaristuksesta edes hieman julkisen. Jospa sisäisen draivin lisäksi pelko kasvojen menettämisestä ajaisi minua eteenpäin. Tarkoitus on voittaa jo pitkälti toistakymmentä vuotta jatkunut sota, eli kaikki apu tulee tarpeeseen. Tietystihän on se riski, että kukaan ei lue tahi kommentoi turinointiani ja ajatukseni leijuvat kyberavaruudessa kaikessa hiljaisuudessa. Mutta sen riskin otan mieluusti, ja sitäpaitsi kuluuhan tässä kirjoitustyössäkin jokunen kalori!

Alkuun kerron taustoja itsestäni ihan lyhyesti, myöhemmin varmasti tulen pureutumaan syvällisemmin kilojeni taustoihin ja elämäntapojeni virheellisyyteen. Liikakiloja on vuosien saatossa kertynyt jo lähes 50 (punastuttaa ja hävettää ihan kirjoittaa tuo lukema) joista viimeiset noin 10 ovat seurausta raskausajan jälkeisestä herkuttelumaniasta. Pienin karhunpennuista syntyi loppuvuodesta ja silloin lähti totaalisesti lapasesta herkuttelu tässä talossa. Karhuherra toimi erinomaisena rikostoverina ja agitaattorina himoiten itsekin herkkuja illasta toiseen. Eli heti kun jäkikasvun pää vain hipaisi tyynyä, alkoi vanhemmilla mässäysfestivaalit vailla vertaa. Jos mitään mässättävää ei löytynyt, sitä lähdettiin vartavasten hakemaan. Oli sipsiä, dippiä, suklaata, irtokarkkeja... vain mielikuvitus oli rajana! Kun huomattiin, että yksi dippikastike hupeni liian nopeasti, seuraavalla kerralla ostettiinkin kaksi! No kuinkas kävi? Minulle kertyi kiloja niin, että paukkui mutta Karhuherra säilytti sorjan vartensa. Liekö fyysisellä palkkatyöllä osuutta asiaan, vaikka enpä minäkään aivan jouten neljän ipanan kanssa ole ollut. Olen vaan sitä sorttia, että kun kävelenkin herkkupuodin ohi niin reidet leviää niin, että rutina kuuluu.

Kun sitten lääkärintarkastuksessa verenpaineet olivat pilvissä ja äitiyspöksyt kiristelivät päällä vielä 4kk synnytyksestä, totesin, että nyt riittää. Kertakaikkiaan en voi tehdä itselleni näin, saati ihanaisille lapsilleni! Minulla on onni ja etuoikeus kasvattaa neljää tyttölasta tähän maailmaan. Heistä toivoisin terveitä ja hyvinvoivia nuoria naisia, joten kuinka voin sallia sen, että kotoa saavat tällaisen esimerkin. Olen saanut opetettua terveellisen ruokailun perusteet, sillä päiväsaikaan meillä syödään terveellistä kotiruokaa. Mutta ristiriitahan siinä on, jos äiti on iso kuin norsu ja terveyskin rakoilee. Ja niin se sitten kohta kolme viikkoa sitten alkoi, taisteluni kiloja vastaan! Se miten ja millä tuloksilla onkin jo eri tarina...