Jatkuu jatkuu

Pikaisesti ehdin tässä kirjoitella, venähti punnituskin yhdellä päivällä kun on ollut varsinaista matalalentoa mennyt viikko. Pudotus tuntuu toisaalta tosi pieneltä, kun vain 800g lähti viikossa. Mutta toisaalta hurjan hyvältä, koska olen totutellut uudenlaiseen syömiseen jossa myös pienillä herkutteluhetkillä on sijansa. Arkeeni en herkkuja vielä päästä, mutta sunnuntaina vietettiin perhepiirissä yhdistettyjä kaste- ja rippijuhlia, jossa sain kunnia tulla Karhuherran suloisen 16v siskon kummiksi. Noiden juhlien perään riensimme vielä isompien karhunpentujen kera lapsellisille 4v synttäreille. Molemmissa kekkereissä maistelin juhlapöydän antimia nauttien hyvällä omallatunnolla jokaisesta suupalasta. Ihan vanhaan malliin en silti herkkuja naamariin työntänyt, kokoajan pysyi kevyt linja korvan takana. Mutta näinhän se tulee loppuelämäni ajan olemaankin, että arki on kevyttä ja terveellistä mutta juhlan tullen pipoa höllennetään ja nautitaan juhlaherkuista tunnelman lisäksi.

Mittanauhan hankkiminen unohtuu kerta toisensa jälkeen ja se harmittaa. Luulenpa nimittäin, että kilojen karistusta enemmän se kertoisi ilosanomaa... vaatekoko vaikuttaa nimittäin pienentyneen jopa 6-8 numeroa! Tällä hetkellä nimittäin käytössä on juhlamekko kokoa 48 ja farkut kokoa 46! Kun vielä talvella ostin vaatteita koossa 54. Ja esimerkiksi jaloissa kiristelee mukavasti koko ajan, tuntuu kuin paikat kiinteytyisivät. Erityisesti jumpan jälkeen (jota harrastan hyvin vähän vielä toistaiseksi) tuntuu, että kroppa kiinteytyy vaikka vaaka heilahtaa vain vähänlaisesti. Mutta niin kauan kuin suunta on vähänkään alaspäin, olen tyytyväinen ja varsin ylpeä itsestäni. Näytin kuulkaas upealta sunnuntaina uudessa juhlamekossani, itsetunto nousi kohisten taas!

Ihanaa viikkoa kaikille, ei anneta sateen lannistaa vaan ajatellaan, että se saa kaiken kukkimaan entistä rehevämmin =)

Selityksen makua

Viikko hujahti melko pienin pudotuksin. Osasin tätä ounastella, tosin varauduin siihen, että tänään vaaka on plussan puolella. Viikonloppuna nimittäin päästin irti hetkeksi ja mässäsin kuin huomista ei tulisi. No en nyt ihan kuitenkaan, mutta sinnepäin. Remontin, neljän lapsen ja Karhuherran päättymättömältä tuntuvan työputken keskellä alkoi tuntua siltä, että ajan itseni liian tiukoille jos en hetkeksi hellitä. Niinpä päätinkin sallia itselleni lauantaina ja sunnuntaina kaikkea sellaista, mitä olin ehtinyt himoita tiukan linjan aikana. Karhuherran kanssa pidettiin lauantaina iltatreffit kotisohvalla, kun jälkikasvu oli mennyt nukkumaan. Hemmottelin meitä tekemällä makoisaa tex mex-ruokaa ja tarjoamalla kyytipojaksi pari lasia kuohuvaa. Olikin mukavaa upottaa sormet yhteiseen astiaan ja nauttia leppoisasta kesäillasta ihan kahdelleen. Eilen sitten söin pari grillimakkaraa ja kauan himoitsemaani grillattua halloumi-juustoa. Illalla vielä söin lihapiirakan juustolla höystettynä. Muutoin en kyllä napostellut mitään ja kalorittomia juomia kiskoin kuin kameli keitaalla. Ajattelin ensin, että en edes kiusaa itseäni vaakailemalla, mutta sitkeästi päätin pitää kiinni itseni kanssa tehdystä sopimuksesta. Ja mielestäni jo 100g pudotus mässäilyviikonlopun jälkeen on hieno homma, olen siis osannut tasapainoilla kevyen arjen ja juhlasyömisten välillä lihomatta kilokaupalla.

Tänään palaan kevyttäkin kevyempään arkeen pussien ja patukoiden parissa. Seuraava palkinto häämöttää jo horisontissa, kun heinäkuun puolessavälissä pääsemme vuoden tauon jälkeen Karhuherran kanssa menojalalle aivan kahdelleen. Poikue menee siis hoitopaikkoihinsa ja me vanhemmat lähdemme yhdessä tuumin juhlimaan hyvän ystävämme pyöreitä vuosia. Moisen spektaakkelin kunniaksi varasinpa vielä hotellihuoneen, jossa voimme rentoutua vaahtokylvyn ja kuohuviinin kera ennen juhlia, ja nukkua makoisasti aamulla niin pitkään kuin haluamme. Ja vuorenvarmasti aion myös antautua hotelliaamiaisen vietäväksi!

Olen niin ylpeä tämän viikon lähes-nollatuloksesta, että en osaa synkistellä pätkääkään vaan jatkan innosta puhkuen taas seuraavan kuukauden! Kuinkas muilla muuten sujuu?

Kesäistä ja virkistävää viikkoa kaikille!

Synkistelyä

Voihan pirtelö soikoon! Nyt on menossa kolmas pussittelunjälkeinen päivä ja olo ei ole mikään kehuttava. Olen lisännyt ruokaa päiviini melko maltillisesti eli siten, että esimerkiksi aamupalalla olen juonut edelleen pirtelön mutta päivällisellä olen syönyt (voileipälautaselta!) pienen määrän normaalia ruokaa. Iltapalaksi olen syönyt palan ruisleipää tai rasvattoman jugurtin. Kaloreita olen koittanut laskea, mutta kotiruuan koostumusta en ole alkanut analysoida. Kokonaismäärät ovat pysyneet kuitenkin reilusti alle 1000, lähempänä 800 varmasti. Ruokaa olen syönyt vähemmän kuin vajaa 3v karhunpentu, joten määrät ovat pysyneet pieninä. Mutta liekö natriumin määrän lisääntyminen silti vaikuttanut, sillä tänä aamuna vaaka näytti +700g. Toki mahtavan pudotusurakan jälkeen elimistöni ansaitsee pienen tauon, mutta silti tämä syö naista. Laihtuminen oli minulle kuin uusi huume syömisen tilalla ja nyt kun en nauti kunnolla ruokaa, eikä painokaan putoa, niin synkistelyfiilikset ovat täällä.

Huomaan tulleeni henkisesti riippuvaiseksi vlcd tuotteista. Tunnen olevani vielä aivan hukassa ilman niitä! Kun tiesin täsmälleen mitä syön ja milloin, ei ruoka ollut mielessäni eikä nälkäkään kiusannut. Nyt kun päätän itse mitä syön, en oikein saa otetta itsestäni. Vielä en ole retkahtanut, mutta lähellä taitaa olla. Tottakai on edessä sekin aika, kun joudun pärjäämään ilman laihdutustuotteita, mutta koska painoa on vielä niin paljon yli äyräiden, se ei ole ajankohtaista. En ole vielä henkisesti valmis minkäänlaiseen painonhallintaan, koska painonpudotus on nyt se suurin haaste. Odotan kovasti, että saan nutrilettin lupaamaan tuotepalkinnon testiryhmään osallistumisesta. Jos sitä ei ala kuulua, niin ostan lisää pirtelöitä illalla. Onneksi motivaatio on vielä paikallaan ja toisaalta pieni takapakki nostaa vaan lisää uhoa. Vaikka juuri nyt onkin itku kurkussa, koska haluan vaipua "tämäeikoskaanonnistu" masennukseen. Lisää pirtelöä Karhurouvalla. Heti!

Höyhensarjassa taas

Hyvää ja kaunista maanantaihuomenta Ystävät! Nyt se on sitten tapahtunut, minä olen siirtynyt takaisin höyhensarjaan eli paino on viimeinkin alle 100kg. Ei tietenkään vielä paljon, mutta henkisellä tasolla tuo kuilu on jo suunnattoman suuri! On aivan eri asia tuntea olevansa satakiloinen, kuin alle satakiloinen. Olen aivan suunnattoman ylpeä itsestäni ja muuttuneesta olemuksestani joka ei enää jää keneltäkään huomaamatta. Lupaankin nyt tässä, että kun viimein olen normaalipainoinen, niin paljastan tässä blogissa ennen ja jälkeen kuvani kaikille lukijoille. Toivon todella, että se tapahtuu viimeistään loppusyksystä. Tai korjataanpa hieman, LUPAAN, että se tapahtuu viimeistään loppusyksystä (normaalipainon rajana pidän nyt 70kg, joka on minun ylin hyvänolonpainoni).

Nutrilett testaukseni on nyt virallisesti ohi. 3 viikkoa oli henkisesti haastavampi kuin fyysisesti, sillä nälkää en tuntenut käytännössä lainkaan. Mutta kuten viime viikolla kerroin, mielihalut meinasivat syöstä minut hulluuteen. Mutta nyt olo on perin kummallinen... kauan himoitsemani tuore ruisleipä odottaa minua kutsuvana kaapissa, mutta pienet aivoni sanovatkin minulle, että antaa odottaa vielä vähän. Kun viimein minulla olisi valta jälleen päättää itse mitä suuhuni laitan, en haluakaan laittaa sinne vielä mitään, mikä jarruttaisi tätä pudotusta! Päin vastoin into on kasvanut kilojen karistessa ja tähän hyvänolontunteeseen on jäänyt koukkuun. Ei pöllömpi hurahdus, sanoisin.

Jatkoa ajatellen laadin itselleni tuollaisia ruokapäiväkirjoja, joiden avulla voin seurata syömisiäni ja pitää kalorit kurissa jatkossakin. Tarkoitukseni on lisätä ruokia vähitellen, mutta edelleen korvata syömisiä nutriletteilla. Minulla tuota pudotettavaa on kuitenkin sen verran mehevästi vielä, että ehdin totutella painonpudotuksesta painonhallinnan puolelle hitaasti aikanaan. Nyt pudotetaan kun se vielä tuntuu hyvältä. Lauantaisin herkuttelen, jos siltä tuntuu, kohtuus mielessäni kuitenkin. Tulen loppuviikosta kertomaan, millaista on elämä testiryhmäilyn jälkeen. Nyt keitän ison kupin earl grey teetä, syön pienen palan ruisleipää (päälle vain ohut kinkkusiivu ja paljon vihreää). Koska olen sen arvoinen.