Vapaalla jalalla

Heipparallaa. Pahoittelen, että viikko ehti jo puoliväliin ennenkuin ehdin kirjoittelemaan kuulumisia. Tämä viikko on alkanut muilla mietteillä kuin laihdutuksella. Se on ollut tietoinen valinta jo ihan Karhuherrankin pyynnöstä. Yli 11 viikkoa minun päivittäiseen elämääni on kuulunut tiukka itsekuri ja jokaisena aamuna olen käynyt puntarilla, ihan vain siksi, että totuus ei unohtuisi yhtenäkään hetkenä. Se minun totuuteni, että olen lihava röhköpossu jonka on ponnisteltava hartiavoimin kohti terveempää ja kauniinpaa tulevaisuutta. Nyt alkoi viimein tuntua, että aivojeni laihdutuskeskus alkaa kiehua yli ja kaipaan toviksi löysempää otetta. Samaa pyysi Karhuherra, onhan tämä ollut omanlaisensa urakka myös hänelle, koska hän on jaksanut tukea ja kannatella minua läpi tämän kaiken.

Tällä viikolla olen siis antanut vaa'an lojua allaskaapin alla, vaikka houkutus nousta sille on ollut valtava. Olen myös antanut itselleni luvan syödä. Olen syönyt monenlaisia kotiruokia, joita olen himoinnut prosessini aikana. En toki ole upottanut päätäni sulaan juustoon, niinkuin mieli on monesti tehnyt. Mutta on tuntunut ihan mukavalta osallistua perheen yhteisiin ateriahetkiin nauttimalla esimerkiksi suurella vaivalla tehtyä lohilaatikkoa. Ja koko kesän olen ollut käytännössä kuivin suin, kuumien kesäpäivien uuvuttamana himoinnut huurteisen kylmää siideriä. Nyt olen sellaisetkin itselleni sallinut, voi sitä makujen sinfoniaa kielenpäällä, kun kauniista jalallisesta lasista olen siemaillut jääpalojen kylmentämää vadelmasiideriä. Lauantaina koen loppuhuipennuksen, kun saamme viettää Karhuherran kanssa kauan kaipaamaamme laatuaikaa. Silloin tulee kuluneeksi viikkoa vaille kalenterivuosi edellisestä yhteisestä illastamme ilman lapsia. Vaikka lapset ovatkin meille kaikki kaikessa, tuntuu loistokkaalta saada pitkästä aikaa keskittyä ihan vaan toisiimme. Joten lauantaina jaamme lapsoset ja koiran neljään eri hoitopaikkaan ympäri kyliä ja suuntaamme viettämään iloista iltaa yhdessä. Olemme varanneet hotellihuoneen paikallisesta hyvänpuoleisesta hotellista, josta sitten suuntaamme hyvän ystävän pyöreille synttäreille. Syntymäpäiväkemuista jatkamme takaisin hotellin yökerhoon ja lopulta nauttimaan puhtaista valkeista lakanoista ja aamusella myös buffet aamiaisesta, pitkän kaavan mukaan. Mainoksen sanoin: koska olemme sen arvoisia ;)

En tiedä sitten, mitä ravitsemusasiantuntijat tuumaisivat minun vapaaviikostani... mutta itselleni tämä on ollut tarpeellinen akkujen latauskeino, muttei todellakaan mikään pysyvä tila. Kyseessä ei ole retkahdus täynnä selittelyn makua, vaan koko ajan olen henkisesti tietoinen tulevista haasteistani jotka ovat taas edessä heti maanantain koittaessa. Ensin palautan itseni ruotuun viikon nutrauskuurilla, ihan vain nesteenpoisto ja kurinpalautusmielessä. Sitten jatkan painonvartijoiden pistesysteemillä hamaan tulevaisuuteen. Pisteissä on se hyvää, että ne opettavat nimenomaan säännöstelemään omaa syömistään ja tekemään oikeita valintoja, kieltämättä mitään. Ne ovat oiva apua elämäntapamuutokseen, joka on pysyvä jos itse siitä teen sitä. Pisteillen painonpudotus toki hidastunee, etenkin kilonkarkotuksen edetessä, mutta se on tässä tilanteessa vain hyvä. Nyt minusta on kuoriutunut se pahin ihrakerros päältä ja nyt alan kaivaa sitä oikeaa minää loppuläskien seasta.

Rentoa viikkoa ja vielä rentouttavampaa viikonloppua kaikille!

Tiukka paikka

Tänään ahdistaa tämä laihduttajan elämä. Kesään on aina kuulunut minulla herkuttelu, enkä tarkoita vain jäätelöä vaan ihan sitä mehevää juustoleipää pihanurmikolla nautiskeltuna. Ja kun iltaisin lapset nukkuvat ihanan mutta väsyttävän päivän jälkeen, olisi todella ihana voida tehdä vaikkapa lämpöiset leivät ja ottaa yksi tai kaksi jääkylmää siideriä. Vaikka koko ylipaino on ihan oma vika ja vieläpä korjattavissa oleva sellainen, niin tänään kiukuttaa. Kaipaan entistä elämää, sitä kun millään ei ollut oikeastaan mitään väliä. Jos se maistui hyvälle, se oli syötävä. Tiedän, että tämä on muutosvastarintaa, mutta ai hyvänen aika kun tekee mieli paukuttaa päätä seinään.

Tänään olen ollut pihalla auringossa yhden työpäivän verran, ottanut aurinkoa ja puljannut uima-altaassa ipanoiden kanssa. Ihan huomaamatta tulee liikuttua kun jatkuvasti yksi haluaa yhtä ja toinen toista, on välipalan tekoa ja vaipanvaihtoa, koiranhoitoa ja vaikka mitä. Iholla kihelmöi kesäinen tunne ja mahassa kurnii, ei nyt sudennälkä mutta vähintäänkin kolossaalinen suolaisen himo. Juonut olen ainakin pari litraa, mutta nyt tuntuu, että tekisi mieli upottaa kasvot suolakuppiin. Ei ole kaukana se hetki, kun totean, että ehtii sitä laihduttaa myöhemminkin ja isken hampaani minua nimeltä kutsuvaan ruisleipään... vaan kun ei ehdi myöhemmin, itse asettamani tavoite pitää saavuttaa, eli 16.7. mennessä -20kg. Kaukana se ei ole, joten ruisleipä ja sipsit pysyvät kaapissa, vaikka kyyneleet silmissä ja hammasta purren. Mutta aion polkea jalkaa ihan hetken, koska on ihan epistä, että maailmassa on myös ihmisiä jotka voivat syödä lihomatta ihan mitä vaan mieleen juolahtaa... tahtoo haluu mulle kans!

Täällä ollaan ja pysytään

Heippahei ja pahoittelut pienestä tauosta kirjoittelussa. Onhan täällä laihdutusmielellä menty, mutta tämän kilonkarkitusprojektin lisäksi on ollut kotona remppapuuhaa ja sen seitsemän sorttia muuta mukavaa. Nuo ihanat hellekelit kuluivat enemmän tai vähemmän uimapuvussa auringossa ja polskinpa myös pihalle pystytetyssä isossa (lasten) uima-altaassa. Ja ajatelkaas, minä rohkenin ostaa uuden uikkarin! Se on ihanan kirkuvan punainen mekkomalli, enkä olisi vielä jokunen kuukausi uskonut sanovani, että näytän jopa seksikkäältä siinä. Itsetunto on aivan eri lukemissa muutenkin, paremmissa kuin koskaan ennen. Kaupassa vaatteita voi taas vilkuilla sillä silmällä eivätkä peilit ole vihollisia. Laitan nykyisin hiukset viimeisen päälle ja sipaisenpa jopa lumetta kulmaan ennen kaupungille lähtöä! Enhän minä nyt minään metsäläisenä ole ennenkään kulkenut, mutta nyt kuljen kauniina naisena erilailla pystypäin.

Muutoinkin tuo laihtuminen vaikuttaa jo elämään. Lasten kanssa jaksan touhuta entistä paremmin ja askel on kevyt. Asumme talossa, jossa tilat ovat kolmessa tasossa joten portaita piisaa. Ennen kammosin tavaroiden etsimistä täällä, koska parikin kertaa ylös ja alas kerrosten välillä tuntui kauhealta. Mutta nythän Karhurouva hypähtelee mielellään edes takaisin portaita, ei haittaa vaikka yläkerrassa huomaan jonkun tavaran jääneen sinne kellarikerroksen perimmäiseen huoneeseen.

Ja Karhuherrasta voin nähdä oman muutokseni myös. Olemme aina olleet kyllä varsin onnellisia, mutta nyt välillemme on löytynyt jokin uusi kipinä. Yhdessäoloa on takana pian 10 vuotta, joten kaikki uudistukset ja piristykset ovat tarpeen, jotta pysymmekin onnellisena. Nyt olen laihtunut ja sitä myöten itsetuntoni ja naiskuntoni ovat parantuneet ja sepä on alkanut näkyä (ja tuntua) tuolla buduaarin puolella. Ja sekös taas piristää itsetuntoa joka puolestaan lisää laihdutusmotivaatiota... eli kaikinpuolin huomaan joutuneeni positiiviseen kierteeseen, jossa asiat ylläpitävät toisiaan - itsetunto, motivaatio, positiiviset tulokset, parisuhteen piristykset - kaikki tuovat voimaa tähän projektiin, jonka tarkoitus on pitää minut terveenä ja onnellisena Karhurouvana vielä vanhanakin.

Vaikka helteitä ei nyt juuri näykään ikkunasta, niin toivotan kaikille lämmintä ja aurinkoista viikkoa!

Jatkuu jatkuu

Pikaisesti ehdin tässä kirjoitella, venähti punnituskin yhdellä päivällä kun on ollut varsinaista matalalentoa mennyt viikko. Pudotus tuntuu toisaalta tosi pieneltä, kun vain 800g lähti viikossa. Mutta toisaalta hurjan hyvältä, koska olen totutellut uudenlaiseen syömiseen jossa myös pienillä herkutteluhetkillä on sijansa. Arkeeni en herkkuja vielä päästä, mutta sunnuntaina vietettiin perhepiirissä yhdistettyjä kaste- ja rippijuhlia, jossa sain kunnia tulla Karhuherran suloisen 16v siskon kummiksi. Noiden juhlien perään riensimme vielä isompien karhunpentujen kera lapsellisille 4v synttäreille. Molemmissa kekkereissä maistelin juhlapöydän antimia nauttien hyvällä omallatunnolla jokaisesta suupalasta. Ihan vanhaan malliin en silti herkkuja naamariin työntänyt, kokoajan pysyi kevyt linja korvan takana. Mutta näinhän se tulee loppuelämäni ajan olemaankin, että arki on kevyttä ja terveellistä mutta juhlan tullen pipoa höllennetään ja nautitaan juhlaherkuista tunnelman lisäksi.

Mittanauhan hankkiminen unohtuu kerta toisensa jälkeen ja se harmittaa. Luulenpa nimittäin, että kilojen karistusta enemmän se kertoisi ilosanomaa... vaatekoko vaikuttaa nimittäin pienentyneen jopa 6-8 numeroa! Tällä hetkellä nimittäin käytössä on juhlamekko kokoa 48 ja farkut kokoa 46! Kun vielä talvella ostin vaatteita koossa 54. Ja esimerkiksi jaloissa kiristelee mukavasti koko ajan, tuntuu kuin paikat kiinteytyisivät. Erityisesti jumpan jälkeen (jota harrastan hyvin vähän vielä toistaiseksi) tuntuu, että kroppa kiinteytyy vaikka vaaka heilahtaa vain vähänlaisesti. Mutta niin kauan kuin suunta on vähänkään alaspäin, olen tyytyväinen ja varsin ylpeä itsestäni. Näytin kuulkaas upealta sunnuntaina uudessa juhlamekossani, itsetunto nousi kohisten taas!

Ihanaa viikkoa kaikille, ei anneta sateen lannistaa vaan ajatellaan, että se saa kaiken kukkimaan entistä rehevämmin =)

Selityksen makua

Viikko hujahti melko pienin pudotuksin. Osasin tätä ounastella, tosin varauduin siihen, että tänään vaaka on plussan puolella. Viikonloppuna nimittäin päästin irti hetkeksi ja mässäsin kuin huomista ei tulisi. No en nyt ihan kuitenkaan, mutta sinnepäin. Remontin, neljän lapsen ja Karhuherran päättymättömältä tuntuvan työputken keskellä alkoi tuntua siltä, että ajan itseni liian tiukoille jos en hetkeksi hellitä. Niinpä päätinkin sallia itselleni lauantaina ja sunnuntaina kaikkea sellaista, mitä olin ehtinyt himoita tiukan linjan aikana. Karhuherran kanssa pidettiin lauantaina iltatreffit kotisohvalla, kun jälkikasvu oli mennyt nukkumaan. Hemmottelin meitä tekemällä makoisaa tex mex-ruokaa ja tarjoamalla kyytipojaksi pari lasia kuohuvaa. Olikin mukavaa upottaa sormet yhteiseen astiaan ja nauttia leppoisasta kesäillasta ihan kahdelleen. Eilen sitten söin pari grillimakkaraa ja kauan himoitsemaani grillattua halloumi-juustoa. Illalla vielä söin lihapiirakan juustolla höystettynä. Muutoin en kyllä napostellut mitään ja kalorittomia juomia kiskoin kuin kameli keitaalla. Ajattelin ensin, että en edes kiusaa itseäni vaakailemalla, mutta sitkeästi päätin pitää kiinni itseni kanssa tehdystä sopimuksesta. Ja mielestäni jo 100g pudotus mässäilyviikonlopun jälkeen on hieno homma, olen siis osannut tasapainoilla kevyen arjen ja juhlasyömisten välillä lihomatta kilokaupalla.

Tänään palaan kevyttäkin kevyempään arkeen pussien ja patukoiden parissa. Seuraava palkinto häämöttää jo horisontissa, kun heinäkuun puolessavälissä pääsemme vuoden tauon jälkeen Karhuherran kanssa menojalalle aivan kahdelleen. Poikue menee siis hoitopaikkoihinsa ja me vanhemmat lähdemme yhdessä tuumin juhlimaan hyvän ystävämme pyöreitä vuosia. Moisen spektaakkelin kunniaksi varasinpa vielä hotellihuoneen, jossa voimme rentoutua vaahtokylvyn ja kuohuviinin kera ennen juhlia, ja nukkua makoisasti aamulla niin pitkään kuin haluamme. Ja vuorenvarmasti aion myös antautua hotelliaamiaisen vietäväksi!

Olen niin ylpeä tämän viikon lähes-nollatuloksesta, että en osaa synkistellä pätkääkään vaan jatkan innosta puhkuen taas seuraavan kuukauden! Kuinkas muilla muuten sujuu?

Kesäistä ja virkistävää viikkoa kaikille!

Synkistelyä

Voihan pirtelö soikoon! Nyt on menossa kolmas pussittelunjälkeinen päivä ja olo ei ole mikään kehuttava. Olen lisännyt ruokaa päiviini melko maltillisesti eli siten, että esimerkiksi aamupalalla olen juonut edelleen pirtelön mutta päivällisellä olen syönyt (voileipälautaselta!) pienen määrän normaalia ruokaa. Iltapalaksi olen syönyt palan ruisleipää tai rasvattoman jugurtin. Kaloreita olen koittanut laskea, mutta kotiruuan koostumusta en ole alkanut analysoida. Kokonaismäärät ovat pysyneet kuitenkin reilusti alle 1000, lähempänä 800 varmasti. Ruokaa olen syönyt vähemmän kuin vajaa 3v karhunpentu, joten määrät ovat pysyneet pieninä. Mutta liekö natriumin määrän lisääntyminen silti vaikuttanut, sillä tänä aamuna vaaka näytti +700g. Toki mahtavan pudotusurakan jälkeen elimistöni ansaitsee pienen tauon, mutta silti tämä syö naista. Laihtuminen oli minulle kuin uusi huume syömisen tilalla ja nyt kun en nauti kunnolla ruokaa, eikä painokaan putoa, niin synkistelyfiilikset ovat täällä.

Huomaan tulleeni henkisesti riippuvaiseksi vlcd tuotteista. Tunnen olevani vielä aivan hukassa ilman niitä! Kun tiesin täsmälleen mitä syön ja milloin, ei ruoka ollut mielessäni eikä nälkäkään kiusannut. Nyt kun päätän itse mitä syön, en oikein saa otetta itsestäni. Vielä en ole retkahtanut, mutta lähellä taitaa olla. Tottakai on edessä sekin aika, kun joudun pärjäämään ilman laihdutustuotteita, mutta koska painoa on vielä niin paljon yli äyräiden, se ei ole ajankohtaista. En ole vielä henkisesti valmis minkäänlaiseen painonhallintaan, koska painonpudotus on nyt se suurin haaste. Odotan kovasti, että saan nutrilettin lupaamaan tuotepalkinnon testiryhmään osallistumisesta. Jos sitä ei ala kuulua, niin ostan lisää pirtelöitä illalla. Onneksi motivaatio on vielä paikallaan ja toisaalta pieni takapakki nostaa vaan lisää uhoa. Vaikka juuri nyt onkin itku kurkussa, koska haluan vaipua "tämäeikoskaanonnistu" masennukseen. Lisää pirtelöä Karhurouvalla. Heti!

Höyhensarjassa taas

Hyvää ja kaunista maanantaihuomenta Ystävät! Nyt se on sitten tapahtunut, minä olen siirtynyt takaisin höyhensarjaan eli paino on viimeinkin alle 100kg. Ei tietenkään vielä paljon, mutta henkisellä tasolla tuo kuilu on jo suunnattoman suuri! On aivan eri asia tuntea olevansa satakiloinen, kuin alle satakiloinen. Olen aivan suunnattoman ylpeä itsestäni ja muuttuneesta olemuksestani joka ei enää jää keneltäkään huomaamatta. Lupaankin nyt tässä, että kun viimein olen normaalipainoinen, niin paljastan tässä blogissa ennen ja jälkeen kuvani kaikille lukijoille. Toivon todella, että se tapahtuu viimeistään loppusyksystä. Tai korjataanpa hieman, LUPAAN, että se tapahtuu viimeistään loppusyksystä (normaalipainon rajana pidän nyt 70kg, joka on minun ylin hyvänolonpainoni).

Nutrilett testaukseni on nyt virallisesti ohi. 3 viikkoa oli henkisesti haastavampi kuin fyysisesti, sillä nälkää en tuntenut käytännössä lainkaan. Mutta kuten viime viikolla kerroin, mielihalut meinasivat syöstä minut hulluuteen. Mutta nyt olo on perin kummallinen... kauan himoitsemani tuore ruisleipä odottaa minua kutsuvana kaapissa, mutta pienet aivoni sanovatkin minulle, että antaa odottaa vielä vähän. Kun viimein minulla olisi valta jälleen päättää itse mitä suuhuni laitan, en haluakaan laittaa sinne vielä mitään, mikä jarruttaisi tätä pudotusta! Päin vastoin into on kasvanut kilojen karistessa ja tähän hyvänolontunteeseen on jäänyt koukkuun. Ei pöllömpi hurahdus, sanoisin.

Jatkoa ajatellen laadin itselleni tuollaisia ruokapäiväkirjoja, joiden avulla voin seurata syömisiäni ja pitää kalorit kurissa jatkossakin. Tarkoitukseni on lisätä ruokia vähitellen, mutta edelleen korvata syömisiä nutriletteilla. Minulla tuota pudotettavaa on kuitenkin sen verran mehevästi vielä, että ehdin totutella painonpudotuksesta painonhallinnan puolelle hitaasti aikanaan. Nyt pudotetaan kun se vielä tuntuu hyvältä. Lauantaisin herkuttelen, jos siltä tuntuu, kohtuus mielessäni kuitenkin. Tulen loppuviikosta kertomaan, millaista on elämä testiryhmäilyn jälkeen. Nyt keitän ison kupin earl grey teetä, syön pienen palan ruisleipää (päälle vain ohut kinkkusiivu ja paljon vihreää). Koska olen sen arvoinen.