Vapaalla jalalla

Heipparallaa. Pahoittelen, että viikko ehti jo puoliväliin ennenkuin ehdin kirjoittelemaan kuulumisia. Tämä viikko on alkanut muilla mietteillä kuin laihdutuksella. Se on ollut tietoinen valinta jo ihan Karhuherrankin pyynnöstä. Yli 11 viikkoa minun päivittäiseen elämääni on kuulunut tiukka itsekuri ja jokaisena aamuna olen käynyt puntarilla, ihan vain siksi, että totuus ei unohtuisi yhtenäkään hetkenä. Se minun totuuteni, että olen lihava röhköpossu jonka on ponnisteltava hartiavoimin kohti terveempää ja kauniinpaa tulevaisuutta. Nyt alkoi viimein tuntua, että aivojeni laihdutuskeskus alkaa kiehua yli ja kaipaan toviksi löysempää otetta. Samaa pyysi Karhuherra, onhan tämä ollut omanlaisensa urakka myös hänelle, koska hän on jaksanut tukea ja kannatella minua läpi tämän kaiken.

Tällä viikolla olen siis antanut vaa'an lojua allaskaapin alla, vaikka houkutus nousta sille on ollut valtava. Olen myös antanut itselleni luvan syödä. Olen syönyt monenlaisia kotiruokia, joita olen himoinnut prosessini aikana. En toki ole upottanut päätäni sulaan juustoon, niinkuin mieli on monesti tehnyt. Mutta on tuntunut ihan mukavalta osallistua perheen yhteisiin ateriahetkiin nauttimalla esimerkiksi suurella vaivalla tehtyä lohilaatikkoa. Ja koko kesän olen ollut käytännössä kuivin suin, kuumien kesäpäivien uuvuttamana himoinnut huurteisen kylmää siideriä. Nyt olen sellaisetkin itselleni sallinut, voi sitä makujen sinfoniaa kielenpäällä, kun kauniista jalallisesta lasista olen siemaillut jääpalojen kylmentämää vadelmasiideriä. Lauantaina koen loppuhuipennuksen, kun saamme viettää Karhuherran kanssa kauan kaipaamaamme laatuaikaa. Silloin tulee kuluneeksi viikkoa vaille kalenterivuosi edellisestä yhteisestä illastamme ilman lapsia. Vaikka lapset ovatkin meille kaikki kaikessa, tuntuu loistokkaalta saada pitkästä aikaa keskittyä ihan vaan toisiimme. Joten lauantaina jaamme lapsoset ja koiran neljään eri hoitopaikkaan ympäri kyliä ja suuntaamme viettämään iloista iltaa yhdessä. Olemme varanneet hotellihuoneen paikallisesta hyvänpuoleisesta hotellista, josta sitten suuntaamme hyvän ystävän pyöreille synttäreille. Syntymäpäiväkemuista jatkamme takaisin hotellin yökerhoon ja lopulta nauttimaan puhtaista valkeista lakanoista ja aamusella myös buffet aamiaisesta, pitkän kaavan mukaan. Mainoksen sanoin: koska olemme sen arvoisia ;)

En tiedä sitten, mitä ravitsemusasiantuntijat tuumaisivat minun vapaaviikostani... mutta itselleni tämä on ollut tarpeellinen akkujen latauskeino, muttei todellakaan mikään pysyvä tila. Kyseessä ei ole retkahdus täynnä selittelyn makua, vaan koko ajan olen henkisesti tietoinen tulevista haasteistani jotka ovat taas edessä heti maanantain koittaessa. Ensin palautan itseni ruotuun viikon nutrauskuurilla, ihan vain nesteenpoisto ja kurinpalautusmielessä. Sitten jatkan painonvartijoiden pistesysteemillä hamaan tulevaisuuteen. Pisteissä on se hyvää, että ne opettavat nimenomaan säännöstelemään omaa syömistään ja tekemään oikeita valintoja, kieltämättä mitään. Ne ovat oiva apua elämäntapamuutokseen, joka on pysyvä jos itse siitä teen sitä. Pisteillen painonpudotus toki hidastunee, etenkin kilonkarkotuksen edetessä, mutta se on tässä tilanteessa vain hyvä. Nyt minusta on kuoriutunut se pahin ihrakerros päältä ja nyt alan kaivaa sitä oikeaa minää loppuläskien seasta.

Rentoa viikkoa ja vielä rentouttavampaa viikonloppua kaikille!

Tiukka paikka

Tänään ahdistaa tämä laihduttajan elämä. Kesään on aina kuulunut minulla herkuttelu, enkä tarkoita vain jäätelöä vaan ihan sitä mehevää juustoleipää pihanurmikolla nautiskeltuna. Ja kun iltaisin lapset nukkuvat ihanan mutta väsyttävän päivän jälkeen, olisi todella ihana voida tehdä vaikkapa lämpöiset leivät ja ottaa yksi tai kaksi jääkylmää siideriä. Vaikka koko ylipaino on ihan oma vika ja vieläpä korjattavissa oleva sellainen, niin tänään kiukuttaa. Kaipaan entistä elämää, sitä kun millään ei ollut oikeastaan mitään väliä. Jos se maistui hyvälle, se oli syötävä. Tiedän, että tämä on muutosvastarintaa, mutta ai hyvänen aika kun tekee mieli paukuttaa päätä seinään.

Tänään olen ollut pihalla auringossa yhden työpäivän verran, ottanut aurinkoa ja puljannut uima-altaassa ipanoiden kanssa. Ihan huomaamatta tulee liikuttua kun jatkuvasti yksi haluaa yhtä ja toinen toista, on välipalan tekoa ja vaipanvaihtoa, koiranhoitoa ja vaikka mitä. Iholla kihelmöi kesäinen tunne ja mahassa kurnii, ei nyt sudennälkä mutta vähintäänkin kolossaalinen suolaisen himo. Juonut olen ainakin pari litraa, mutta nyt tuntuu, että tekisi mieli upottaa kasvot suolakuppiin. Ei ole kaukana se hetki, kun totean, että ehtii sitä laihduttaa myöhemminkin ja isken hampaani minua nimeltä kutsuvaan ruisleipään... vaan kun ei ehdi myöhemmin, itse asettamani tavoite pitää saavuttaa, eli 16.7. mennessä -20kg. Kaukana se ei ole, joten ruisleipä ja sipsit pysyvät kaapissa, vaikka kyyneleet silmissä ja hammasta purren. Mutta aion polkea jalkaa ihan hetken, koska on ihan epistä, että maailmassa on myös ihmisiä jotka voivat syödä lihomatta ihan mitä vaan mieleen juolahtaa... tahtoo haluu mulle kans!

Täällä ollaan ja pysytään

Heippahei ja pahoittelut pienestä tauosta kirjoittelussa. Onhan täällä laihdutusmielellä menty, mutta tämän kilonkarkitusprojektin lisäksi on ollut kotona remppapuuhaa ja sen seitsemän sorttia muuta mukavaa. Nuo ihanat hellekelit kuluivat enemmän tai vähemmän uimapuvussa auringossa ja polskinpa myös pihalle pystytetyssä isossa (lasten) uima-altaassa. Ja ajatelkaas, minä rohkenin ostaa uuden uikkarin! Se on ihanan kirkuvan punainen mekkomalli, enkä olisi vielä jokunen kuukausi uskonut sanovani, että näytän jopa seksikkäältä siinä. Itsetunto on aivan eri lukemissa muutenkin, paremmissa kuin koskaan ennen. Kaupassa vaatteita voi taas vilkuilla sillä silmällä eivätkä peilit ole vihollisia. Laitan nykyisin hiukset viimeisen päälle ja sipaisenpa jopa lumetta kulmaan ennen kaupungille lähtöä! Enhän minä nyt minään metsäläisenä ole ennenkään kulkenut, mutta nyt kuljen kauniina naisena erilailla pystypäin.

Muutoinkin tuo laihtuminen vaikuttaa jo elämään. Lasten kanssa jaksan touhuta entistä paremmin ja askel on kevyt. Asumme talossa, jossa tilat ovat kolmessa tasossa joten portaita piisaa. Ennen kammosin tavaroiden etsimistä täällä, koska parikin kertaa ylös ja alas kerrosten välillä tuntui kauhealta. Mutta nythän Karhurouva hypähtelee mielellään edes takaisin portaita, ei haittaa vaikka yläkerrassa huomaan jonkun tavaran jääneen sinne kellarikerroksen perimmäiseen huoneeseen.

Ja Karhuherrasta voin nähdä oman muutokseni myös. Olemme aina olleet kyllä varsin onnellisia, mutta nyt välillemme on löytynyt jokin uusi kipinä. Yhdessäoloa on takana pian 10 vuotta, joten kaikki uudistukset ja piristykset ovat tarpeen, jotta pysymmekin onnellisena. Nyt olen laihtunut ja sitä myöten itsetuntoni ja naiskuntoni ovat parantuneet ja sepä on alkanut näkyä (ja tuntua) tuolla buduaarin puolella. Ja sekös taas piristää itsetuntoa joka puolestaan lisää laihdutusmotivaatiota... eli kaikinpuolin huomaan joutuneeni positiiviseen kierteeseen, jossa asiat ylläpitävät toisiaan - itsetunto, motivaatio, positiiviset tulokset, parisuhteen piristykset - kaikki tuovat voimaa tähän projektiin, jonka tarkoitus on pitää minut terveenä ja onnellisena Karhurouvana vielä vanhanakin.

Vaikka helteitä ei nyt juuri näykään ikkunasta, niin toivotan kaikille lämmintä ja aurinkoista viikkoa!